torstai 17. joulukuuta 2015

Aika jättää hyvästit ihanalle Espanjalle

Työharjoittelu Pinklinkillä - mainio mahdollisuus tutustua itseensä ja olla osana uutta kulttuuria

Työharjoittelujaksoni Pinklinkillä on nyt viimeistä päivää vaille hoidettuna. Aivan järkyttävää, kuinka nopeasti viimeiset pari kuukautta on hurahtanut. Näiden viikkojen aikana on tullut tehtyä, koettua ja opittua vaikka mitä, niin Pinklinkillä kuin Espanjassa muutenkin.

Kerrottakoon aluksi, että työharjoittelu Pinklinkillä on ollut huikea ja opettava kokemus. Jakson aikana olen tajunnut, mikä on oma juttuni ja mikä taas ei. Olen oppinut markkinointiin liittyvistä asioista ja saanut tehdä paljon erilaisia tehtäviä. Päällimmäiseksi mieleeni on jäänyt markkinointisuunnitelman tekeminen kesälle 2016 ja analyysin/raportin teko yrityksen kilpailijoista. Paljon on ollut erilaisia pikkutehtäviä, kuten Instagramin elävöittämisen suunnitelma, valokuvaamista, blogin ja Facebookin päivitystä, työntekijäilmoitusten laatimista, pankissa käyntiä ja jopa yhden lehti-ilmoituksenkin olen tehnyt, mikä julkaistiin täällä ilmestyvässä suomalaisessa lehdessä! Pinklink siis täytti odotukseni, sillä ainoat odotukset oikeastaan olivat päästä tutustumaan markkinoinnin maailmaan ja tekemään asioita, joista pidän.


Positive vibes only

Pinklinkillä työporukka on aivan huikea ja yhteishenki ja tsemppaus toisia kohtaan on jotain todella upeaa! Vaikka itse en istukaan myyjiemme kanssa samalla puolella, koen silti, että pystyn jutella jokaiselle myyjälle mistä vaan. Jos on huono päivä, he piristävät omilla oudoilla, mutta hauskoilla jutuillaan. Jokainen kyselee toisiltaan kuulumisia ja heittää hauskaa läppää pitkin päivää. Minua myyjämme ovat piristäneet moneen otteeseen huonoina päivinä vain kysymällä kuulumisia tai pitämällä yllä muuten vain hyvää meininkiä. Jos hyvä yhteishenki ja mahtava työporukka on hyvä syy lähteä töihin tai työharjoitteluun, kannattaa suunnata Pinklinkille!

Get lost in the things you love

Niin kuin jo aiemmin sanoin, tämän jakson aikana täällä Espanjassa ja Pinklinkillä olen tajunnut, mikä on oma juttuni. Niin mukava, ihana ja kiva paikka kun Pinklink onkaan työskennellä ja vaikka sain tehdä paljon kivoja asioita, silti juttuni ei ole päivät pitkät toimistossa ja tietokoneella istuminen, vaan olen ennemmin asiakaspalvelutyössä kentällä ja kontaktissa asiakkaiden kanssa. Tunnen oloni hyödylliseksi ja pidän tunteesta, mikä tulee, kun onnistuu saamaan asiakkaan tyytyväiseksi omalla ammattitaitoisella toiminnalla ja asiakas vielä kiittää hyvästä palvelusta. Onneksi lähdin työharjoitteluun tänne. Kokemus avasi silmiäni niin paljon siitä, mitä tulevaisuudeltani haluan ja mitä en.


Adventure is out there

Mielestäni pari kuukautta poissa Suomesta ja tutuista kuvioista on ollut hyväksi minulle itselleni, tulevaisuudelleni ja elämälleni muutenkin. Kuitenkin pikkuhiljaa alkaa olemaan tunne, että nyt täytyy päästä palaamaan takaisin. Pienimuotoinen koti-ikävä alkaa iskemään, tekee mieli nähdä Suomessa olevia kavereita sekä perhettä. Odotan kovasti joulua, äidin tekemiä ruokia ja saunaa. Lyhyesti siis, yhdeksän viikkoa eri maassa on sopiva aika itselleni ja todella mahtava kokemus, nyt on kuitenkin aika suunnata takaisin kotiin ja miettimään mistä sitä itsensä seuraavaksi löytää!

Kehoitan jokaista, ketä vähääkään mietityttää muutto tai työskentely / työharjoittelu ulkomailla, ottamaan itseään niskasta kiinni ja antaa mennä vain. Tätä kokemusta ja seikkailuja täällä tuskin tulen ikinä katumaan. Ainoa mitä voit katua, on se, että et lähde ja seuraa unelmiasi! "In the end we only regret the chances we didn't take"


Don't call it a dream, call it a plan

Meitsi kiittää ajasta Pinklinkin väen kanssa ja tästä mahtavasta kokemuksesta, jonka Pinklink minulle mahdollisti. Nyt töiden loppumisen jälkeen pidetään hetki lomaa ja otetaan kaikki irti Fuengirolasta vielä kun voi. Sen jälkeen on aika lähteä etsimään ja toteuttamaan uusia unelmia ja suunnitelmia!


Adíos España

Sanni :-)

tiistai 15. joulukuuta 2015

Viha-rakkaussuhteemme puhelinmyyntiin

Karvat nousevat pystyyn. Puhelinmyynti. Tuo yleisesti vähiten arvostetuin ja eniten vihatuin myynnin muoto. 


Näetkö sinä itsesi päivittäin istumassa hiljaa pölyisessä kirjastossa? Tai napakassa puvussa jämäkästi pankissa? Me emme. Myyntityö on kaikkea muuta kuin tylsää toimistohommaa. Siihen liittyy omat haasteensa, mutta se on monelle elämäntapa ja palkitseva ammatti. Siksi me Pinklinkillä myyjinemme halusimme tarttua myynnin ennakkoluuloihin ja päätimme raottaa kaikille ovea todelliseen myynnin maailmaan.

Miten myyntityö on muuttunut?


Sanasta myyminen tulee edelleen monelle mieleen myyntimiehen irvikuva. Vieläkin saatetaan luulla, että myyjät vain huijaavat, tyrkyttävät ja tuputtavat tuotetta. Vanhanaikainen imurikauppaaminen ovelta ovelle tai tuotteen tyrkyttäminen ovat joskus riittäneet asiakkaiden saamiseksi ja pitämiseksi, mutta eivätpä riitä enää, varsinkaan pidemmän päälle. Ajat myynnissä ovat muuttuneet. Kuluttaja on kuningas. Yritykset ovat asiakkaita varten eikä toisin päin. Pärjätäkseen nykypäivänä yritysten tulee olla asiakaskeskeisiä, keskittyä ylittämään odotuksia, luomaan elämyksiä ja tuottamaan kilpailukykyisiä, personalisoituja palveluja.
Kaikki tieto tuotteesta on nykyään asiakkaan saatavilla ja asiakas saattaakin tietää tuotteesta jopa enemmän kuin myyjä itse. Asiakas usein etsii itsenäisesti kaiken saatavan tiedon tuotteesta ennen ostamista. Myyjän rooli tällöin varsinaisessa ostotilanteessa on olla vain opastamassa asiakasta, tehdä ostaminen helpommaksi ja etsiä ratkaisu asiakkaan ongelmaan. Muuttuneista ajoista huolimatta kylmä myyminen ja puhelinmyynti toimivat edelleen ja ovat hyvä lisä toimivaan liiketoimintaan. Yrittäjälle se on näppärä ja edullinen keino tavoittaa asiakkaita. Anyway, myyjät saattavat asiakkaat ja oikeat yritykset sekä tuotteet yhteen.

”Myymisestä on tullut ”puhtaampaa”. Kaupanteko on pitkäjänteisempää ja tarkoituksena on luoda pysyviä asiakaskontakteja”


The Dark Side


Kuitenkin uutena myyjänä ajatus siitä, että itse tulisi puhelimessa myydä jollekin omaa tuotetta on hurja. Miksi ihmiset ostaisivat juuri minulta? Enkö häiritse heitä? Eikös meitä puhelinmyyjiä vihata? Eikö se ole itsestäänselvyys, että mun tuote on paras?
Myyntityö ei ole ruusuilla tanssimista. Erilaiset haasteet, kieltävät vastaukset sekä hankalat tilanteet ja ihmiset kuuluvat myyjän työhön. Kontakteja täytyy ottaa paljon, sillä kaikille ei vain sovi tämä tuote. Asiakkailla on hallituksen päätöksiä, periaatepäätöksiä, vaimoja ja pomoja…

 ”Myyntityö alkaa vasta ensimmäisen ei:n jälkeen.”

Syystä tai toisesta myyjiä saatetaan haukkua tai puretaan päivän turhautumiset puhelimessa ja lyödään lopuksi luuri korvaan myyjälle. Jos myyjän työ olisi helppoa, kaikki tekisivät sitä. Kaikki asiakkaat eivät ymmärrä, että myyjät ovat vain tunnollisia työntekijöitä ja ihmisiä puhelimen toisessa päässä.

Hyvä myyjä kuitenkin tietää, että raivoava asiakas puhelimen toisessa päässä antaa negatiivisen kuvan vain itsestään tai yrityksestään. Hyvä myyjä ymmärtää, että olemme kaikki vain ihmisiä, erilaisilla tarpeilla ja kaikilla on välillä huonoja päiviä. Hyvä myyjä ei muun muassa ota hankalia tilanteita tai asiakkaita henkilökohtaisesti. Hyvä myyjä painaa huikealla asenteella ja tsempillä eteenpäin.

”Haastavinta myyjän työssä on saada pirteys ja tsemppi päälle niinä pahimpina päivinä, mutta kyllä se aina sieltä tulee.”

Myyntityön salaisuus


Miten ihmeessä he sen tekevät? 

”Asenne ratkaisee.” 

Myyjän työssä itsevarmuus on kaiken a ja o. Epävarmuus tai muut negatiiviset tunteet eivät kuulu myyjän työhön, sillä ne vaikuttavat suoraan asiakaskokemukseen. Myyjän itsevarmuus lähtee tuotetietämyksestä, oman tyylin ja argumenttien harjoittelusta sekä kokemuksesta. 

”Tiedä mitä myyt. Tutustu tuotteeseen.” – tieto on valtaa.
”Selling starts after the first no – be prepared to that.”
”Oma asenne ratkaisee. Usko omaan tekemiseen. Negatiivisuus tarttuu ja vaikuttaa sekä omaan että muiden tulokseen.”

Haasteista selviää vain kokeilemalla ja oppimalla sekä kokeneemmilta kysymällä. Luovuttaa ei saa. Tärkeimmiksi myyjän ominaisuuksiksi mainittiin periksiantamattomuus, positiivisuus ja sanavalmius. Myös kiinnostus myyntityöhön on välttämätön, jotta motivaatio pysyy kohdallaan ja päästään huipputuloksiin. Myyntityön useasti oppii vain harjoittelemalla.


Myyntityön ihanuus


Työ on erittäin palkitsevaa! Sosiaalisten myyjiemme mielestä ihanat, erilaiset ihmiset ja asiakkaat ovat yksi paras osa tässä työssä. "Onnistumisen tunne yhdessä asiakkaan kanssa on niin vahva, että sillä jaksaa pitkälle." Asiakkaan auttaminen ja se että joku kuuntelee, luottaa, hyväksyy ja innostuu kanssasi ovat palkitsevia asioita ja hetkiä.

Tukiverkkona toimii huikea, energinen työporukka, jonka avulla selviää päivästä kuin päivästä. Yhteishenki, tsemppaamisen meininki ja kaikkien asenne ovat tärkeitä jokaisen jaksamisen kannalta. Täällä Pinklinkillä työporukka on yksi parhaista asioista. Meillä on tiivis ja tsemppaava yhteisö, johon on helppo tulla suoraan Suomesta. Ja vielä helpompi jäädä.

Pinklinkin pikkujouluporukkaa Centro Finlandiassa
Myyntityö on eloisaa, sosiaalista ja kunnianhimoista työtä. Myyntityö sopii myös joustavuutta ja itsenäisyyttä kaipaavalle ihmiselle. Voit vaikuttaa omaan palkkaasi ja työaikaasi. Voit myös työskennellä suhteellisen itsenäisesti, vaikkapa kotoa käsin. Myyntityössä oma ahkeruus todella palkitaan ja jos olet kova tekijä, on sinulla vain taivas rajana!

"Kun on päiviä jolloin ei vain jaksa, on ihana täällä Pinklinkillä muistaa että olemme Espanjassa. Kun kurkkaat ikkunasta porottavaa aurinkoa, on elämä ja työnteko aina himpun verran mukavampaa."



Myyntityön annit ja opit


”You’ll learn good negotiation skills and argumentation skills. I’m not afraid to communicate on phone or generally.”

Myyntityö on yllättävän simppeliä asiakaspalvelua ja ihmisten kanssa kommunikointia. Myymällä sosiaaliset sekä neuvottelutaitosi paranevat, opit sanavalmiutta sekä luottamaan itseesi. Opit periksiantamattomuutta, kykyä kommunikoida ja argumentoida erilaisten ihmisten kanssa. Kehität myös tiimityötaitojasi ja ryhmässä työskentelyä. 

”Opit kuuntelua, kuuntelua ja kuuntelua." "Ääni voi olla työväline muillakin kuin laulajilla.”


Synnytäänkö myyjiksi vai voiko taidon oppia?


Myymisen taito on täysin opittavissa. Se on omasta tahdosta kiinni. Kaikessa voi onnistua jos pistää tapahtumaan. Jotkut luonteenpiirteet ovat toki avuksi myyntityössä, kuten määrätietoisuus ja periksiantamattomuus.

”Jokaisella on mahdollisuus menestyä. Hyvälle myyjälle ei ole valmista muottia. Ole rohkea ja laita itsesi täysillä likoon. Menestys on mahdollista jos luottaa itseensä.”

”Aina kannattaa kokeilla tietääksesi sopiiko puhelinmyynti juuri sinulle.”


Parhaimmillaan myyntityö tuottaa asiakkaalle sekä myyjälle lisäarvoa, tuo ratkaisuja, uusia yhteyksiä ja palkitsevan ammatin sitä haluaville.
Meidän myyjämme pitävät työstään. He eivät odota samaa kaikilta asiakkailtaan, mutta seuraavan kerran kun puhelinmyyjä soittaa, kuuntele hetki. Voit oppia jotakin.

Näihin merkkeihin on mukava lopetella tätä vuotta. Emme malta odottaa mitä ensi vuosi tuo tullessaan!



Mukavaa Joulun alkua kaikille,



markkinointiassistentti & myynnin tuki