maanantai 17. lokakuuta 2016

Caminito Del Rey


Kävimme muutaman työkaverin kanssa pari sunnuntaita sitten Fuengirolasta vain alle tunnin ajomatkan päässä sijaitsevassa luonnonpuistossa Ardalesissa. Olimme ostaneet liput (jotka olivat vain vaivaiset 10€/kpl) luonnonpuistossa sijaitsevalle vaellusreitille Caminito Del Reylle, joka meinaa suomeksi Kuninkaantietä. Suuntana ei ollut mikä tahansa tavallinen sunnuntaipatikointireitti, vaan kallionvierusta pitkin kulkeva lankuista rakennettu vaellusreitti.

Alempana näkyy vanha vaarallinen reitti

Lankut ja aitarakenteet olivat tukevia ja olo matkaa taittaessa oli turvallinen koko ajan. Voin siis lämpimästi suositella tätä myös korkeanpaikankammoisille! Ainoa jännä kohta saattaa olla loppupäässä sijaitseva ”riippusilta”, jonka itse kyllä mielsin erittäin turvalliseksi ja vankaksi. Jos olet tarpeeksi rohkea, on tämä ainutlaatuinen paikka kohdata pelkosi. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniita ja voin rehellisesti sanoa, että tämä on yksi upeimmista paikoista, missä olen koskaan ollut!

Riippusilta

Matka kokonaisuudessaan oli noin 7km pitkä (1,5h) ja se koostui kallionseinämään kiinni rakennettujen reittien lisäksi myös vuoristopoluista. Reitti ei todellakaan tuntunut pitkältä, sillä maisemat pistivät kulkijan unohtamaan ajantajun tyystin. Alla olevat kuvat puhuvat kyllä puolestaan.







Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636



maanantai 10. lokakuuta 2016

Hyväntekeväisyyspäivä löytöeläintarhalle

Hola amigos!

Järjestimme yrityksemme 118finderin kautta työntekijöillemme hyväntekeväisyyspäivän Triple A nimiseen löytöeläintarhaan Marbellaan. Menimme porukalla ulkoiluttamaan koiria, jotka pääsevät ikävä kyllä vain kerran viikossa ulos ainoastaan vapaaehtoisten voimin, sillä koiria on tarhalla yli 400 yksilöä!

Keräsimme tutuilta ja tuntemattomilta upean määrän vanhoja lakanoita, tyynyjä sekä muuta tavaraa koirille ja kissoille pedeiksi, kiitos vielä kerran paljon lahjoittajille! Yksi onnekas koira päätyi myös adoptoitavaksi yhdelle työntekijöistämme.


Jos sinä haluat myös auttaa tarhan eläimiä, käy vierailemassa heidän kotisivulla lisätietoja varten. Seuraavaksi kuvapläjäys suloisista elukoista :)








Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636


maanantai 3. lokakuuta 2016

Ystäväkirja #2

Buenos dias!

Tällä kertaa ystäväkirjan parrasvaloihin pääsee kaikista nuorin työntekijämme, Jessika! Hän on ollut töissä meillä 118finderilla kohta 3 kuukautta menestyksekkäästi. Lue alhaalta hieman lisää nuoresta, mutta erittäin reippaasta ja tuloksekkaasta myyntitykistämme.
  




Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636