tiistai 16. elokuuta 2016

Miten harjoittelu etenee?

Hola!

Harjoittelua on takanapäin jo yli puolitoista kuukautta ja täällä vielä porskutellaan! Ensimmäinen kuukauteni on ollut todella vaihteleva: ensiksi keskityin pääosin pelkkään sosiaaliseen mediaan ja sen päivittämiseen, sitten kuvioon astui hieman erilaisempia markkinointitehtäviä. Olen päässyt muunmuassa mukaan suunnittelemaan yrityksemme tukeman hyväntekeväisyysjärjestö Different Giftin loppuvuoden markkinointia sekä yrityksemme omia uutiskirjeitä. Voin vain sanoa, että työskentely on ollut monipuolista ja opettavaista!




Nyt jo harjoittelu on saanut aikaan fiiliksen, että tämä on minun alani! Olen etsinyt alaa, jossa saisin olla luova, työ olisi vaihtelevaa ja mielenkiintoista sekä samalla haastavaa. Firmassamme on samaan aikaan toinenkin harjoittelija: Ansku suorittaa harjoitteluaan taloushallinnon puolella. Tässä muutama sana Anskulta täällä työskentelystä:


”Monipuolisia hommia, ei ainakaan työt lopu kesken tai tule tylsää.”

”Ihmiset täällä on tosi kivoja!”

”Harmittaa lähteä täältä, tulisin uudelleen kyllä milloin vain!”

Toimistonalle

Kokonaisuudessaan yhteishenki yrityksessä on ollut loistava: vaikka työskentelen toimiston puolella, olemme silti tiiviisti tekemisissä toisella puolella toimistoa olevan myyntiporukkamme kanssa. Kaikki ovat olleet iloisia ja pirteitä, eikä mitään draamaa ole ollut havaittavissa. Tähän varmasti vaikuttaa se, että porukkamme koostuu lähes yhtä suuresta määrästä miehiä kuin naisia ;)


Ole siis yhteydessä rekryymme, jos etsit hyvää harjoittelupaikkaa, sillä etsimme tällä hetkellä taloushallinnon harjoittelijaa!


Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636




keskiviikko 10. elokuuta 2016

Toimisto- vaiko etätyö?



Olisiko mukavaa, jos työtoimistosi näyttäisi tältä?


Oletko hiljaisuutta ja rauhaa rakastava sekä mieluiten hoitaisit työsi omissa oloissasi? Vai kaipaatko verkostoitumista, työyhteisöä ympärillesi sekä toimiston, jonne lähteä aina aamuisin? Meillä sinulla on mahdollisuus kumpaan vain!


Täällä Pinklinkillä on mahdollista työskennellä toimistolla muiden työkavereiden kanssa tai sitten voit hoitaa hommat vaikka suoraan kotisohvaltasi. Voit työskennellä missä päin maailmaa vain, joko koko- tai osa-aikaisesti. 


Etätyö on loistava vaihtoehto sinulle, joka olet tavoitteellinen, myyntihenkinen ja teet tulosta paremmin itsenäisesti kotoisessa ympäristössä. Mikäs sen mukavempaa, kuin itse määritellä työtahti, tauot ja nauttia omasta rauhasta omassa kodissa :)



Ole yhteydessä rekrytointiimme, jos kiinnostuit erityisesti etätyömahdollisuudesta – järjestämme sinulle itsenäistä työtä, jossa oma ahkeruutesi palkitaan!




Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636



tiistai 2. elokuuta 2016

Nyt harrastamaan!

Loistavaa viikonalkua jälleen kerran!

Kirjoitin aikaisemmin siitä, mitä täällä Costa del solilla voisi vapaa-aikana käydä näkemässä ja kokemassa. Nyt mieleeni tuli kirjoittaa ihan perusarjen harrastusmahdollisuuksista, sillä voisin kutsua itseäni urheilulliseksi ihmistyypiksi, vaikka välillä kuuma ilmasto vetää veronsa ja siestailu maistuu liikuntaa paremmin.

Uljas ratsu


Olen intohimoinen hevosihminen, joten ensiksi haluan mainita ratsastusmahdollisuuksista täällä. Talleja riittää ja ne sijaitsevat suhteellisen lähellä kaupunkialuetta, joten auto ei ole pakollinen väline tallille pääsyyn: mopo tai pyörä riittää myös vallan mainiosti. Voit käydä ratsastutunneilla tai sitten vain rennolla maastolenkillä. Maastot ovat täällä aivan huikeita!


Maisema tallinportilta


Olen myös jo jonkinaikaa katsellut suomalaisen Sofiaopiston tarjoamia aktiviteettaja, joista kahvakuulailu rannalla tai suppailu (paddle boarding) kuulostavat houkuttelevilta. Tänään olisi tarjoolla suppailua klo 15 tai kahvakuulailua klo 17, vink vink! ;) Syksyn opinto-ohjelmasta näet lukemattomat vaihtoehdot aina kielikursseista raakasuklaan valmistukseen!


Video lainattu täältä


Ylipäätänsä, täällä on paljon jalkapallo- ja tenniskenttiä, kuntosaleja sekä lisäksi 8km pitkä ranta, jossa voi käydä kävelemässä, juoksemassa tai pyöräilemässä. Harrastusmahdollisuudet ovat lähes rajattomat läpi vuoden ja kaikille riittää varmasti mielekästä harrastettavaa!

Tässä muutama linkki erilaisiin aktiviteetteja järjestäviin paikkoihin:




Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636


maanantai 25. heinäkuuta 2016

Uusia kasvoja!



Harkitsetko Pinklinkille töihin tuloa, mutta vielä mietityttää millaista työ meillä olisi ja kuinka pärjäisit vieraassa maassa sekä kulttuurissa? Tässä hieman näkökulmaa uusimmilta työntekijöiltämme Lauralta ja Eemeliltä!



Kuka olet?

L: 18v Naantalista kotoisin oleva tyttönen, jolla koulutuksena peruskoulu ja aikaisempana työkokemuksena lastenhoito. Ollut 1,5 vuotta Espanjassa perheensä kanssa.
E: 18v forssalainen merkonomi, jolta löytyy erilaista työkokemusta mm. tarjoilijana, kassatyöntekijänä sekä kiinteistövälityksestä. Espanjassa asustellut nyt 6 kuukautta.

Miten löysi tiensä Pinklinkille?

L: Puhelinmyyjätuttu vinkkasi paikasta.
E: Sai käsiinsä Pinkilinkin käyntikortin ja kävi tekemässä hakemuksen Mol.fi:ssä.

Miten työ on sujunut?

L: Hyvin mennyt, kauppoja tullut ja tykännyt meiningistä.
E: Sama homma kuin Lauralla, kivasti mennyt!


Miten mennyt yleisesti Espanjassa?

L: Tykkää Espanjasta, ennen tänne muuttoa lomaillut täällä paljon, joten tuntee olonsa kotoisaksi. Harrastelee vapaa-ajalla valokuvausta ja täältä löytyy paljon kuvattavaa.
E: Kivaa on ollut: paikalliset ovat ystävällisiä ja kulttuuri on mukaansatempaavaa. Tutustunut paljon paikallisiin suomalaisiin, joiden kanssa tulee vietettyä vapaa-aika.

Mikä on parasta työssä ja Espanjassa asumisessa?

L: Toimistolla on hyvä yhteishenki ja työilmapiiri! Ei koskaan kuvitellut tekevänsä puhelinmyyntityötä, mutta nyt ylittänyt itsensä ja hommat sujuvat. Espanjalaiset ovat mukavia ja lämminhenkisiä, säät hellivät ja on paljon erilaisia tapahtumia.
E: Parasta työssä on juttelu erilaisten ihmisten kanssa, työilmapiiri sekä kilpailuhenkisyys, joka motivoi tsemppaamaan! Yleisesti ulkomailla asuminen sekä ilmasto ovat parasta täällä asumisessa.

Mitä vinkkejä uudelle työntekijälle muutossa Espanjaan ja puhelinmyyntityöstä?

L: Muuttaessa täytyy olla kärsivällinen ja sinnikäs (espanjalaisilla saattaa kaikki vähän kestää) sekä kielitaito on eduksi. Puhelinmyynnissä myös kärsivällisyys on valtti, positiivinen asenne ja ei saa lannistua! Työkaverit tsemppaavat J
E: Samat kun Lauralla, mutta lisäksi, että luottokortit ja netti eivät toimi kuin Suomessa.


Toimistomaskotti Aura


Tälläistä meillä siis täällä, aika mukavaa eikös? J Jos sinulla heräsi kysyttävää Pinklinkillä työskentelystä tai Espanjasta yleisesti, niin ota rohkeasti yhteyttä meihin kommentoimalla blogia, lähettämällä sähköpostia tai soittamalla!


Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636


maanantai 18. heinäkuuta 2016

Mitä tehdä vapaa-aikana Aurinkorannikolla?

Ihanaa alkanutta viikkoa!



Tein empiiristä tutkimusta viikonloppuna siitä, miten sitä oikein voisi vapaa-ajan täällä Costalla viettää. On feriaa, satulinnaa sekä Tivolia ynnä muuta. Tämä upea satulinna löytyy vain lyhyen junamatkan päästä Fuengirolasta, Benalmadenasta. Castillo Monumento Colomares oli itseasiassa paljon pienempi miltä se kuvissa näyttää, mutta silti aivan uskomattoman satumainen. Rakastan kauniita rakennuksia! Sisäänpääsy tänne oli vain vaivaiset 2e. 












Läheltä linnaa Benalmadesta löytyy myös huvipuisto Tivoli World, jonne ikävä kyllä en mennyt käymään, sillä poden herkästi pahoinvointia kaikista pyörivistä vempeleistä. Tivolin edestä lähtee köysirata Teleférico aina ylös vuorille saakka, jossa on kaksi kertaa päivässä lintuesitys. Tänne meinasin viedä ystäväni Suomesta, jos heillä ei ole korkeanpaikankammoa!




Tuntuu, että aina kun olen ollut täällä Fuengirolassa käymässä on feriat! Ferioilla musiikki pauhaa, valojenkirjo on loputon ja ihmiset pitävät hauskaa aina iltamyöhälle saakka. Feriat ovat pieni tivoli, jossa voi käydä laitteissa (suurinosa ennemminkin lapsille), pelata erilaisia pelejä ja herkutella. Tunnelmasta kannattaa mennä silti nauttimaan, vaikka kyydit eivät kiinnostaisi :) 



Tekeminen täällä ei siis lopu kesken, tässä oli vain murto-osa upeista paikoista ja aktiviteeteista, joita Aurinkorannikolla voi nähdä ja kokea! 

Olisiko sinulla suositella jotain "must go" paikkaa täällä?





Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Blondi tuli taloon

Heipä hei kaikki!


Olen uusi markkinointiviestintäharjoittelija Pinklinkillä ja tulen tästä eteenpäin päivittelemään yrityksen sosiaalisen median kanavia sekä muita markkinointiin liittyviä materiaaleja. Olen ammattikorkeakoululainen, joten ulkomaanharjoitteluni tulee kestämään täällä 5 kuukautta. Ensimmäinen viikko takana ja ei olisi mukavempaa voinut olla! 






Fuengirola on minulle jo ennestään tuttu paikka monien vuosien ajalta, sillä minulla asuu sukulaisia täällä. Kynnys muuttaa tänne oli siis pieni, mutta silti jännittävä, sillä täällä riittää näkemistä ja tekemistä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen! Menimme esimerkiksi lauantaina lautalla rannikkoa pitkin Fuengirolasta Benalmadenaan, jossa vietimme muutaman tunnin ihanassa satamassa kävellen ja syöden.














Sunnuntaina menimme kavereitteni kanssa Marbellaan rantabileisiin Ranchon Cubanoon, meininki oli aivan mahtava! Cubalaista musiikkia ja ruokaa aamusta iltaan aivan uskomattoman upealla rannalla.
















Arki voi olla juhlaa ja juhla arkea. Säät hellivät ja jopa grillaavat kulkijoita, meren läsnäolo lohduttaa. Ajastani täällä tulee varmasti maaginen, joten seuraa minua ja puuhailujani niin töissä kuin vapaa-ajalla, ehkä itsekkin haluat oman palasi tästä Andalusialaisesta unelmasta.



Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636


torstai 2. kesäkuuta 2016

Pinklink osallistuu 3-7 vuotiaiden leirille Afrikassa, osallistu sinäkin!


Jokaisella lapsella on tiedonjanoa ja halua kehittyä.

Haluamme esitellä uusia yhteistoiminnan muotoja yhdistää lapset ympäri maailman. Päämääränä on poistaa sellaisia kulttuurisia ja uskonnollisia ennakkoluuloja, jotka vaikeuttavat lasten kehittymistä. Näin voimme vähentää väkivaltaa ja välinpitämättömyyttä nuorten keskuudessa. Samanaikaisesti voimme luoda  kansainvälisiä suhteita ja saada uusia ystäviä.

Kansainvälinen yhteistyö on myös askel kohti innovatiivisempaa oppimista. Tasapainottamalla eroja kehittyneiden ja kehitysmaiden koulutusjärjestelmien välillä voimme edetä kohti valoisampaa ja menestyksekkäämpää tulevaisuutta.

Yhteistyö stimuloi paikallisia suhteita  ja toimintoja - vanhemmat, ystävät, sukulaiset ja koko yhteisö voi liittyä järjestäytyneeseen toimintaan. Yhteisön tuki kannustaa lasten luovuutta, sekä  paikallisesti, että myös maailmanlaajuisella tasolla!

Mikäli haluat kuulla lisää tai osallistua esim. lähettämällä tarvikkeita, soita +34692176636 tai tule käymään toimistollamme Fuengirolan Feria-alueen läheisyydessä!

Mikäli energiasi riittää ja olisit kiinnostunut lähtemään avustajaksi leirille, kerromme tästä mielellämme lisätietoja!

TARVELISTA:
- oppimiseen kannustavaa materiaalia
- kyniä, kumeja, vihkoja, leluja, pelejä
- tabletteja – ruoka-apu 5 eur/ kk lapsi. 

Jokaiselle lahjoittaneelle lähetämme leirin jälkeen kuvia ja viestiä leirin tapahtumista!