Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämää ulkomailla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämää ulkomailla. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. marraskuuta 2016

Ystäväkirja #3

Raikasta marraskuun alkua!


Tällä kertaa ystäväkirjan sivuja täydentää yksi varttuneimmista tiimiläisistämme. Leila on työskennellyt kanssamme nyt noin kuukauden verran ja on oikein oivallinen myyjätär! Kuka on sanonut, että vain nuoret pärjäävät? Asenne on se, mikä ratkaisee!




Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636



maanantai 17. lokakuuta 2016

Caminito Del Rey


Kävimme muutaman työkaverin kanssa pari sunnuntaita sitten Fuengirolasta vain alle tunnin ajomatkan päässä sijaitsevassa luonnonpuistossa Ardalesissa. Olimme ostaneet liput (jotka olivat vain vaivaiset 10€/kpl) luonnonpuistossa sijaitsevalle vaellusreitille Caminito Del Reylle, joka meinaa suomeksi Kuninkaantietä. Suuntana ei ollut mikä tahansa tavallinen sunnuntaipatikointireitti, vaan kallionvierusta pitkin kulkeva lankuista rakennettu vaellusreitti.

Alempana näkyy vanha vaarallinen reitti

Lankut ja aitarakenteet olivat tukevia ja olo matkaa taittaessa oli turvallinen koko ajan. Voin siis lämpimästi suositella tätä myös korkeanpaikankammoisille! Ainoa jännä kohta saattaa olla loppupäässä sijaitseva ”riippusilta”, jonka itse kyllä mielsin erittäin turvalliseksi ja vankaksi. Jos olet tarpeeksi rohkea, on tämä ainutlaatuinen paikka kohdata pelkosi. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniita ja voin rehellisesti sanoa, että tämä on yksi upeimmista paikoista, missä olen koskaan ollut!

Riippusilta

Matka kokonaisuudessaan oli noin 7km pitkä (1,5h) ja se koostui kallionseinämään kiinni rakennettujen reittien lisäksi myös vuoristopoluista. Reitti ei todellakaan tuntunut pitkältä, sillä maisemat pistivät kulkijan unohtamaan ajantajun tyystin. Alla olevat kuvat puhuvat kyllä puolestaan.







Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636



keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Viikonloppu Sevillassa

Upeaa keskiviikkoa!

Vietin mahtavan viikonlopun ystäväni kanssa upeassa Sevillassa! Paikka on niin kaunis ja arkkitehtuuri oli sydäntä sykähdyttävää. Henkilökohtaisesti pidän erityisen paljon arkkitehtuurista, varsinkin vanhoillisesta. Sevillassa pääsi ihastelemaan kauniita rakennuksia, vehreätä kaupunkia sekä nauttimaan sisämaan korkeammista lämpötiloista.

Plaza de España

Vuokrasimme edullisesti uuden auton (vain 100e 3vrk) ja matkasimme noin muutaman tunnin ajon verran Sevillaan. Olimme etukäteen päättäneet säästää yöpymisissä, joten yövyimme sohvasurffaten. Tämä tarkoittaa sitä, että yövyimme tuntemattomien luona ja vieläpä ilmaiseksi. Tätä varten on olemassa sivusto, johon liittyneet voivat etsiä sohvasurffauspaikkoja tai tarjota sohvaansa matkalaisille. Raha ei vaihda omistaa, mutta esimerkiksi me veimme isännille lahjaksi suomalaisia karkkeja. Kokemukset olivat tosi hyviä, sillä isännät olivat hauskoja ja vierassängyt mukavia. Sivuilla voit nähdä muiden palautteita isännistä, joten yöpymisen tason voi arvioida etukäteen toisen profiilia selaamalla.


Catedral de Santa María de la Sede

Nähtävyydet olivat kaikki onneksemme kävelymatkan päässä ja lähellä toisiaan. Pidimme budjettimme matalalla, joten vierailimme vain kohteissa, joissa ei ollut sisäänpääsyä. Upeita paikkoja suositellakseni, mainitsemisen arvoisia ovat varsinkin Plaza de España sekä Catedral de Santa María de la Sede, joka on maailman suurin katolinen katedraali.




Sevilla on upea kaupunki moderneine ja vanhoine rakennuksineen, sekä vehreine puistoineen ja viheralueineen. Ihmiset ovat ystävällisiä ja ruoka herkullista. Voin lämpimästi suositella viikonloppu- tai jopa pidempää matkaa tänne kulttuurintäyteiseen andalucialaiseen kaupunkiin.


Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636


tiistai 23. elokuuta 2016

6 vinkkiä ulkomailla yksin pärjäämiseen!



Lämmintä alkuviikkoa!


Ajattelin kertoa teille hieman näkökulmaani siitä, miten ulkomaille muuttaessa sopeudut uuteen elämääsi paremmin! Tässä tulee top 6 vinkkiä à la Jenni.


1. Ihan ensiksi mieti tarkkaan maa, johon olet menossa: millaisesta ilmastosta pidät, millaisesta ympäristöstä pidät (luonto/kaupunki), millainen kohdemaan kulttuuri on ja mitä kieltä maassa puhutaan. Voi olla yllättävääkin, kuinka monessa maassa ei pärjää englannilla! Tai et ainakaan voi työskennellä ilman kohdemaan kielen osaamista.

2. Mitä haluat tehdä ulkomailla? Töitä, opiskella, matkustella...selvitä etukäteen eri mahdollisuuksia työpaikoista, kouluista, asunnoista, nähtävyyksistä yms. Paikan päällä tiedon etsiminen voi olla hankalampaa puutteellisen nettiyhteyden vuoksi.

Benalmadena


3. Jos lähdet matkaan yksin, niin mieti tarkkaan tuletko varmasti pärjäämään? Voi olla hankalaa rakentaa sosiaalista verkostoa uudessa maassa, se vaatii paljon omaa aktiivisuutta. Myös neuvojen kysyminen ja asioiden yleinen selvittely vaatii rohkeutta ja kykyä avata oma suu. Kukaan ei ole paapomassa sinua!

4. Yhdeksi erittäin hyväksi asiaksi olen kokenut sosiaalisen median voiman: voit eri sivustoilta etsiä matka-, kyyti- tai ihan vain hengailuseuraa. Näin verkostoidut muiden matkailijoiden ja uusien tulokkaiden kanssa, jotka todennäköisesti itsekin kamppailevat välillä yksinäisyyden tunteen kanssa.

Malaga

5. Älä masennu! Anna itsellesi ja muille aikaa tutustua sinuun. Muut eivät osaa välttämättä astua saappaisiisi, joten älä odota liikoja lyhyessä ajassa. Ole silti aktiivinen ja positiivinen. Keep on smiling :)

6. Keksi itsellesi puuhaa! Etsi harrastuksia, käy kävelyllä tutustumassa paikallisiin alueisiin, tee päiväretkiä, nauti uusista asioista, verkostoidu sosiaalisessa mediassa yms. Siitä se kaikki lähtee sitten rullaamaan!



Jos sinua mietityttää ulkomaille töihin tai harjoitteluun lähteminen, voit laittaa alla olevaan kommenttikenttään kysymyksiä minulle. Olen asunut muutamassa eri maassa, joten vastaan mielelläni erilaisiin kysymyksiin parhaan kykyni mukaan.


Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636




tiistai 2. elokuuta 2016

Nyt harrastamaan!

Loistavaa viikonalkua jälleen kerran!

Kirjoitin aikaisemmin siitä, mitä täällä Costa del solilla voisi vapaa-aikana käydä näkemässä ja kokemassa. Nyt mieleeni tuli kirjoittaa ihan perusarjen harrastusmahdollisuuksista, sillä voisin kutsua itseäni urheilulliseksi ihmistyypiksi, vaikka välillä kuuma ilmasto vetää veronsa ja siestailu maistuu liikuntaa paremmin.

Uljas ratsu


Olen intohimoinen hevosihminen, joten ensiksi haluan mainita ratsastusmahdollisuuksista täällä. Talleja riittää ja ne sijaitsevat suhteellisen lähellä kaupunkialuetta, joten auto ei ole pakollinen väline tallille pääsyyn: mopo tai pyörä riittää myös vallan mainiosti. Voit käydä ratsastutunneilla tai sitten vain rennolla maastolenkillä. Maastot ovat täällä aivan huikeita!


Maisema tallinportilta


Olen myös jo jonkinaikaa katsellut suomalaisen Sofiaopiston tarjoamia aktiviteettaja, joista kahvakuulailu rannalla tai suppailu (paddle boarding) kuulostavat houkuttelevilta. Tänään olisi tarjoolla suppailua klo 15 tai kahvakuulailua klo 17, vink vink! ;) Syksyn opinto-ohjelmasta näet lukemattomat vaihtoehdot aina kielikursseista raakasuklaan valmistukseen!


Video lainattu täältä


Ylipäätänsä, täällä on paljon jalkapallo- ja tenniskenttiä, kuntosaleja sekä lisäksi 8km pitkä ranta, jossa voi käydä kävelemässä, juoksemassa tai pyöräilemässä. Harrastusmahdollisuudet ovat lähes rajattomat läpi vuoden ja kaikille riittää varmasti mielekästä harrastettavaa!

Tässä muutama linkki erilaisiin aktiviteetteja järjestäviin paikkoihin:




Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636


maanantai 25. heinäkuuta 2016

Uusia kasvoja!



Harkitsetko Pinklinkille töihin tuloa, mutta vielä mietityttää millaista työ meillä olisi ja kuinka pärjäisit vieraassa maassa sekä kulttuurissa? Tässä hieman näkökulmaa uusimmilta työntekijöiltämme Lauralta ja Eemeliltä!



Kuka olet?

L: 18v Naantalista kotoisin oleva tyttönen, jolla koulutuksena peruskoulu ja aikaisempana työkokemuksena lastenhoito. Ollut 1,5 vuotta Espanjassa perheensä kanssa.
E: 18v forssalainen merkonomi, jolta löytyy erilaista työkokemusta mm. tarjoilijana, kassatyöntekijänä sekä kiinteistövälityksestä. Espanjassa asustellut nyt 6 kuukautta.

Miten löysi tiensä Pinklinkille?

L: Puhelinmyyjätuttu vinkkasi paikasta.
E: Sai käsiinsä Pinkilinkin käyntikortin ja kävi tekemässä hakemuksen Mol.fi:ssä.

Miten työ on sujunut?

L: Hyvin mennyt, kauppoja tullut ja tykännyt meiningistä.
E: Sama homma kuin Lauralla, kivasti mennyt!


Miten mennyt yleisesti Espanjassa?

L: Tykkää Espanjasta, ennen tänne muuttoa lomaillut täällä paljon, joten tuntee olonsa kotoisaksi. Harrastelee vapaa-ajalla valokuvausta ja täältä löytyy paljon kuvattavaa.
E: Kivaa on ollut: paikalliset ovat ystävällisiä ja kulttuuri on mukaansatempaavaa. Tutustunut paljon paikallisiin suomalaisiin, joiden kanssa tulee vietettyä vapaa-aika.

Mikä on parasta työssä ja Espanjassa asumisessa?

L: Toimistolla on hyvä yhteishenki ja työilmapiiri! Ei koskaan kuvitellut tekevänsä puhelinmyyntityötä, mutta nyt ylittänyt itsensä ja hommat sujuvat. Espanjalaiset ovat mukavia ja lämminhenkisiä, säät hellivät ja on paljon erilaisia tapahtumia.
E: Parasta työssä on juttelu erilaisten ihmisten kanssa, työilmapiiri sekä kilpailuhenkisyys, joka motivoi tsemppaamaan! Yleisesti ulkomailla asuminen sekä ilmasto ovat parasta täällä asumisessa.

Mitä vinkkejä uudelle työntekijälle muutossa Espanjaan ja puhelinmyyntityöstä?

L: Muuttaessa täytyy olla kärsivällinen ja sinnikäs (espanjalaisilla saattaa kaikki vähän kestää) sekä kielitaito on eduksi. Puhelinmyynnissä myös kärsivällisyys on valtti, positiivinen asenne ja ei saa lannistua! Työkaverit tsemppaavat J
E: Samat kun Lauralla, mutta lisäksi, että luottokortit ja netti eivät toimi kuin Suomessa.


Toimistomaskotti Aura


Tälläistä meillä siis täällä, aika mukavaa eikös? J Jos sinulla heräsi kysyttävää Pinklinkillä työskentelystä tai Espanjasta yleisesti, niin ota rohkeasti yhteyttä meihin kommentoimalla blogia, lähettämällä sähköpostia tai soittamalla!


Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636


maanantai 18. heinäkuuta 2016

Mitä tehdä vapaa-aikana Aurinkorannikolla?

Ihanaa alkanutta viikkoa!



Tein empiiristä tutkimusta viikonloppuna siitä, miten sitä oikein voisi vapaa-ajan täällä Costalla viettää. On feriaa, satulinnaa sekä Tivolia ynnä muuta. Tämä upea satulinna löytyy vain lyhyen junamatkan päästä Fuengirolasta, Benalmadenasta. Castillo Monumento Colomares oli itseasiassa paljon pienempi miltä se kuvissa näyttää, mutta silti aivan uskomattoman satumainen. Rakastan kauniita rakennuksia! Sisäänpääsy tänne oli vain vaivaiset 2e. 












Läheltä linnaa Benalmadesta löytyy myös huvipuisto Tivoli World, jonne ikävä kyllä en mennyt käymään, sillä poden herkästi pahoinvointia kaikista pyörivistä vempeleistä. Tivolin edestä lähtee köysirata Teleférico aina ylös vuorille saakka, jossa on kaksi kertaa päivässä lintuesitys. Tänne meinasin viedä ystäväni Suomesta, jos heillä ei ole korkeanpaikankammoa!




Tuntuu, että aina kun olen ollut täällä Fuengirolassa käymässä on feriat! Ferioilla musiikki pauhaa, valojenkirjo on loputon ja ihmiset pitävät hauskaa aina iltamyöhälle saakka. Feriat ovat pieni tivoli, jossa voi käydä laitteissa (suurinosa ennemminkin lapsille), pelata erilaisia pelejä ja herkutella. Tunnelmasta kannattaa mennä silti nauttimaan, vaikka kyydit eivät kiinnostaisi :) 



Tekeminen täällä ei siis lopu kesken, tässä oli vain murto-osa upeista paikoista ja aktiviteeteista, joita Aurinkorannikolla voi nähdä ja kokea! 

Olisiko sinulla suositella jotain "must go" paikkaa täällä?





Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Blondi tuli taloon

Heipä hei kaikki!


Olen uusi markkinointiviestintäharjoittelija Pinklinkillä ja tulen tästä eteenpäin päivittelemään yrityksen sosiaalisen median kanavia sekä muita markkinointiin liittyviä materiaaleja. Olen ammattikorkeakoululainen, joten ulkomaanharjoitteluni tulee kestämään täällä 5 kuukautta. Ensimmäinen viikko takana ja ei olisi mukavempaa voinut olla! 






Fuengirola on minulle jo ennestään tuttu paikka monien vuosien ajalta, sillä minulla asuu sukulaisia täällä. Kynnys muuttaa tänne oli siis pieni, mutta silti jännittävä, sillä täällä riittää näkemistä ja tekemistä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen! Menimme esimerkiksi lauantaina lautalla rannikkoa pitkin Fuengirolasta Benalmadenaan, jossa vietimme muutaman tunnin ihanassa satamassa kävellen ja syöden.














Sunnuntaina menimme kavereitteni kanssa Marbellaan rantabileisiin Ranchon Cubanoon, meininki oli aivan mahtava! Cubalaista musiikkia ja ruokaa aamusta iltaan aivan uskomattoman upealla rannalla.
















Arki voi olla juhlaa ja juhla arkea. Säät hellivät ja jopa grillaavat kulkijoita, meren läsnäolo lohduttaa. Ajastani täällä tulee varmasti maaginen, joten seuraa minua ja puuhailujani niin töissä kuin vapaa-ajalla, ehkä itsekkin haluat oman palasi tästä Andalusialaisesta unelmasta.



Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Pinklinkin kautta urheilukaupassa työharjoittelussa

Hei, olen Kaarlo ja opiskelen kv-merkonomiksi. Olen tällä hetkellä työssäppimassa Espanjassa Fitwear nimisessä urheilukaupassa.Olen asunut Espanjassa nytten pari viikkoa.


Miksi valitsin Espanjan?
Alunperin olin menossa työssäoppimaan Suomeen, mutta vuotta vanhemmat opiskelijat tulivat kertomaan heidän työssäopistaan Espanjassa ja kiinnostuin heti. Mahdollisuus päästä tutustumaan uuteen kulttuuriin ja käyttämään englannin kieltä kiinnostivat minua erityisesti.

Miten päädyin Fitwearille?
Yksi vanhempi opiskelija oli ollut Pinklinkillä työssäoppimassa. Päätin laittaa sähköpostia Pinklinkin rekryyn. Olen ollut aikaisemmin urheilukaupassa työssäoppimassa, ja sain Pinklinkin rekryltä todella nopean vastauksen jossa kerrottiin, että heillä on myös urheilukauppa. Kerroin olevani kiinnostunut ja seuraavana päivänä oli puhelimen välityksellä haastattelu, jonka jälkeen sain paikan.

Espanjassa asuminen on todella edullista ja vuokra-asuntoja on helppo löytää. Kulttuuri on aivan uskomanton, ihmiset ovat avuliaita ja ystävällisiä. Historia on rikasta ja tekemistä riittää varmasti kaikille.

Töitä olen tehnyt nytten viikon verran. Työt ovat monipuolisia, mukavia ja niitä varmasti riittää. Työilmapiiri on aivan huippuluokkaa täällä päässä, joka lisää työ motivaatiota huomattavasti. Mahdollisuuden tullen suosittelen lämpimästi lähtemään työssäoppimaan tai töihin Pinklinkille.


-Kaarlo

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Adiós España!


Moikka ihmiset!

Mä kirjotan tätä blogia vasta nyt harjottelun loppupuolella ja ajattelin kertoo siitä ja ylipäätänsä mun matkasta vähän!

Oon Ninni, 23-vuotias neiti Etelä-Suomesta. Koulutukseltani taloushallinnon yo-merkonomi.
Valitsin Espanjan pääpiirteittän siksi, että rakastan matkustamista, kaiken mahdollisen kokemista, uusia ihmisiä ja sitä vapauden tunnetta. Myös siksi, että Suomi kyllästytti mua enemmä kun formulan kattominen ja se on paljon se. Mä päätin, että nyt mä lähden. Ja senhän mä tein, enkä oo hetkeäkään katunut!



Alotin siis PinkLinkillä tammikuussa ja nyt parin päivän päästä olis tarkoitus lähteä takaisin koti Suomeen. Tää aika täällä Espanjan auringon alla on mennyt paljonpaljon nopeemmin, mitä uskalsin edes pelätä. Vähän harmittaa, etten ollut kuutta kuukautta täällä tän kolmen kuukauden sijasta, mutta sainpahan esimakua ekaa kertaa ulkomailla asumisesta!

Alkuun olin mun hyvän ystävän (kyllä, meitä lähti siis kaksi kappaletta samaisesta koulusta, niin ei tarvinnu ihan hirveesti jännittää) kanssa hotellissa, kun metsästettiin meille tulevaa pikkukotia täältä. Ravattiin viikonlopun aikana asunnonvälitysfirmoja toinen toisensa perään ja monen paikan jälkeen löydettiin unelma-asunto. Se oli Fuengirolan rantakadun yhdessä korkeimmasta rakennuksesta 11 kerroksessa ja voitte vaan kuvitella sitä näkymää sieltä. Hyvä etten itkua vääntäny, niin kauniilta kaikki näytti. Avaimet saatiin ja päästiin viemää matkalaukut sinne, vuokraisännän lähdön jälkee alko se tanssi ja kiljuminen, mä tosissaan asuisin täällä nyt kolme seuraavaa kuukautta.

Seuraavana maanantaina alkokin sitten työharjoittelu Pinklinkillä. Siitä asti oon tehny täällä niiiin paljon erilaisia hommia, että tylsää ei oo tullut! Täällä on aivan ihania ihmisiä, joihin oon tän kolmen kuukauden aikana tutustunut ja oon kyllä onnellinen, että valitsin just tän paikaks.
Käytiin myös työporukan kanssa keilaamassa (onnistuu muuten pitkillä rakennekynsilläkin loistavasti, tuli testattua!). 

Mä hoidin täällä pääpiirteittäin myyntireskontraa, avustavaa kirjanpitoa, työaikojen seurantaa, hoidin erinäisiä "esimiestehtäviä", pääsin mukaan uudistamisprosesseihin ja markkinointiin, sekä Pinklinkin mainoskuvauksiin pärstäni kanssa. Aika jees etten sanois!

Näitten mun työkavereiden lisäksi oon tutustunut mulle jo näinkin lyhyessä ajassa hyväks ystäviks muodostuneisiin tyyppeihin ja varmasti aion pitää yhteyttä heihin myös tän jälkeen. Meillä on ollut huikeita juttuja yhessä ja tulee kyllä niin iso ikävä takaisin. Fugefamily always in my heart <3

Pari tipsiä Espanjasta;
1. Tärkeimmät kadut ku osaat, et eksy enää niin helposti. Näähän on siis rantakatu, bussikatu, junakatu ja tietenkin baarikatu.
2. Churrosit ja nutella on maailman paras keksintö!
3. Espanjalaisilla ei todellakaan oo kiire mihinkää... ja ne kävelee keskellä katua... Sitkun oot vaikka vahingossa myöhässä töistä ja kiukuttaa, on tää ärsyttävin asia _ikinä_

Nyt on mun aika sanoo heipat Pinklinkin porukalle ja Espanjalle, ehkä tulevaisuudessa tuun tänne vielä takasin. Toivottavasti. Ja te jotka mietitte ja pohditte, että uskaltaisko sitä lähteä niin lähtekää ihmeessä jännityksestä huolimatta, se on sen arvosta.

Kiitos kaikesta ja tsempit seuraaville harjottelijoille, ottakaa kaikki irti tästä ajasta jonka vietätte täällä!


Pusuja,
Ninni