Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sevilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sevilla. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Viikonloppu Sevillassa

Upeaa keskiviikkoa!

Vietin mahtavan viikonlopun ystäväni kanssa upeassa Sevillassa! Paikka on niin kaunis ja arkkitehtuuri oli sydäntä sykähdyttävää. Henkilökohtaisesti pidän erityisen paljon arkkitehtuurista, varsinkin vanhoillisesta. Sevillassa pääsi ihastelemaan kauniita rakennuksia, vehreätä kaupunkia sekä nauttimaan sisämaan korkeammista lämpötiloista.

Plaza de España

Vuokrasimme edullisesti uuden auton (vain 100e 3vrk) ja matkasimme noin muutaman tunnin ajon verran Sevillaan. Olimme etukäteen päättäneet säästää yöpymisissä, joten yövyimme sohvasurffaten. Tämä tarkoittaa sitä, että yövyimme tuntemattomien luona ja vieläpä ilmaiseksi. Tätä varten on olemassa sivusto, johon liittyneet voivat etsiä sohvasurffauspaikkoja tai tarjota sohvaansa matkalaisille. Raha ei vaihda omistaa, mutta esimerkiksi me veimme isännille lahjaksi suomalaisia karkkeja. Kokemukset olivat tosi hyviä, sillä isännät olivat hauskoja ja vierassängyt mukavia. Sivuilla voit nähdä muiden palautteita isännistä, joten yöpymisen tason voi arvioida etukäteen toisen profiilia selaamalla.


Catedral de Santa María de la Sede

Nähtävyydet olivat kaikki onneksemme kävelymatkan päässä ja lähellä toisiaan. Pidimme budjettimme matalalla, joten vierailimme vain kohteissa, joissa ei ollut sisäänpääsyä. Upeita paikkoja suositellakseni, mainitsemisen arvoisia ovat varsinkin Plaza de España sekä Catedral de Santa María de la Sede, joka on maailman suurin katolinen katedraali.




Sevilla on upea kaupunki moderneine ja vanhoine rakennuksineen, sekä vehreine puistoineen ja viheralueineen. Ihmiset ovat ystävällisiä ja ruoka herkullista. Voin lämpimästi suositella viikonloppu- tai jopa pidempää matkaa tänne kulttuurintäyteiseen andalucialaiseen kaupunkiin.


Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636


maanantai 8. syyskuuta 2014

Wild wild west — Around western Andalucia

Käännettiin auton nokka lauantai-aamuna kohti Andalucian maakunnan pääkaupunkia Sevillaa. Auto oli lastattu täyteen ihmisillä ja iloisella reissumielellä, olihan koko viikonloppu vielä edessä ja vierailut kauniissa Sevillassa sekä Gibraltarilla edessä.
Vajaan kolmen tunnin autoilun jälkeen pääsimme vihdoin perille Sevillaan ja myös kirjautumaan hotelliimme sekä nauttimaan aurinkoisesta lauantaipäivästä Andalusian sydämessä.


Lauantaipäivä meni oikein mukavasti nähtävyyksiä, joskin allekirjottaneelle tuttuja sellaisia, kierrellen. Reittimme varrelle osui totta kai Sevillan katedraali, paikallinen plaza Espana sekä Real Alcatraz.
Sevillan kaupunki on matkakohteena erinomainen sillä, vaikka siellä asuu yli 700 000 ihmistä, niin kaupungin keskusta on melkoisen kompakti paketti jo mainittujen nähtävyyksien sekä vanhan kaupungin osalta.
Mistään ei ole pitkä matka mihinkään noin turistikohteita, kaunista jokivartta sekä vaikkapa jalkapallostadioneita ja ostoskeskuksia myöten. Katukuvasta voi vielä tänä päivänäkin nähdä, että Sevilla on ollut monien eri kansojen hallussa, muunmuassa maurien, roomalaisten ja foinikialaisten vallan alla ja sijaitseehan siellä myös jo mainittu Katedraali, jossa säilytetään Kristoffer Kolumbuksen jäänteitä. Katedraali on myös maailman suurin goottilainen katedraali sekä maailman kolmanneksi suurin kirkko.


Sevillassa vieraileville suosittelen ehdottomasti vierailua myös kuvassa olevassa paikassa eli Plaza Españalla, joka on rakennettu 1920-luvulla Maria Luisa-puiston yhteyteen.
Plazalla riittää nähtävää useammaksikin tunniksi ja voitte vaikka tehdä pienen souturetken aukion ympäri tai sitten vuokrata useamman henkilön poljettavan kulkuväliin. Jos kuitenkin lähempänä sydäntä on rauhallinen liikkuminen puistoympäristössä, niin kyseinen Maria Luisa-puisto tarjoaa upeat puitteet siihenkin.
Pakollisten nähtävyyksien kiertämisen jälkeen suuntasimme rentoutumaan upean Guadalquivir-joen varteen nauttimaan hämärtyvästä lauantai-illasta ja kauniista maisemista valmistautuen seuraavan päivän muutaman sadan kilometrin ajomatkaan.
Sevillasta voi mainita vielä hienot ostosmahdollisuudet, kaupunkin on edullinen varsinkin vaateostoksia ajatellen. Allekirjoittanutkin teki siellä kevään aikana hienoja löytöjä erittäin halvalla. Esimerkkinä voisin mainita Centro Commercial Nervionin Sevilla FC:n stadionin välittömässä läheisyydessä.

DAY 2



Sunnuntaiaamu valkeni jälleen kerran aurinkoisena ja todella lämpimänä, kuten Sevillassa kesäkuukausina on yleensä tapana, se on nimittäin yksi Euroopan lämpimimmistä kaupungeista yhdessä Cordoban kanssa. Se kumpi on oikeasti lämpimämpi, riippuu ihan siitä keneltä kysyy tai mistä asian tarkistaa.
Matka jatkui puolilta päivin ja suunnaksi otettiin Gibraltar, jonne saavuttiin kolmen aikaan iltapäivästä. Käytyämme syömässä Espanjan puolella, oli aika siirtyä passintarkastuksen kautta Gibraltarin niemelle.  Koska kyseessä oli sunnuntaipäivä, oli turisteja huomattavasti vähemmän kuin muina päivinä, sillä ”Gibiksellä” eivät kaupat juurikaan olleet avoinna paria poikkeusta lukuunottamatta.




Tällä Gibraltarin vierailulla jäi vuorenhuippu käymättä, mutta Europa pointilla vierailtiin ihmettelemässä maisemia ja tihrustamassa Marokkoa, joka tosin tällä kertaa jäi sumun vuoksi näkemättä. Kiersimme loppujen lopuksi saaren autolla hyvinkin nopeasti Dudley ward-tunnelin kautta ja sitä kautta olikin siirtyminen kaupungin keskustaan edessä.
Kuten todettua, sunnuntaisin ei Gibraltarilla ole läheskään niin paljon ihmisiä kuin muina päivinä. Toki sen takia, että kaupat ovat todetusti sunnuntaisin järjestään suljettuina. 




Viikonloppu kaikkineen oli todella onnistunut eikä autoksi valitusta Skoda Fabiastakaan ollut minkäänlaista valittamista puhumattakaan useiden satojen kilometrien ajelusta.
Mikäli haluatte Costa Del Solilta lähteä kiertämään Andalusian länsiosia, suosittelen ehdottomasti koko viikonlopun varaamista tähän toimintaan, kokemusta nimittäin on samasta reitistä yhden päivän aikana ja siinä riemussa jääkin aika paljon näkemättä yksinkertaisesti siksi, että aika loppuu kesken.
Kenties jonain päivänä kierretään Andalusian itäosia, mutta palataan siihen sitten, kun se reissu on ajankohtainen.
Mukavaa kesän jatkoa kaikille.

Terveisin
Koo

Pinklink

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Sisämaasta rannikolle

Neljän kuukauden Sevillan työharjoittelujakson jälkeen oli aika pakata tavarat, jättää ainakin toistaiseksi jäähyväiset Andalusian pääkaupunkiin jääville ystäville ja siirtyä kohti aurinkorannikkoa ja tarkemmin Fuengirolaa sekä yritystä nimeltä Pinklink.

Saavuin Costa Del Solille Torremolinoksen kaupunkiin jo yksitoista päivää ennen töiden aloitusta, jotta ehtisin katsella ympärilleni, pitää vähän lomaa ja toki käydä myös katsastamassa tulevan työympäristöni. Nyt viedään toisen viikon toista päivää jäljellä toista tuntia ja työharjoittelu on lähtenyt enemmän kuin hyvin käyntiin täällä Pinklinkillä. Töitä on riittänyt ja välillä on tuntunut, ettei työ tekemällä lopu... Eikä se lopukaan. Pieniä ja isompia ongelmia riittää ja vaikka välillä saatan ulospäin näyttääkin hiukan kiukkuiselta tai väsyneeltä, niin minusta on mukavaa joka aamu tänne raahautua.

Työnkuvakin on mukavan monipuolista ja ainakin tähän mennessä työpäivät ovat menneet nopeasti ympäri toimistoa pyöriessä. Parasta paikassa ovat kuitenkin hienot ja mukavat ihmiset, joita on koko firma täynnä, eikä ole tosiaan tarvinnut tuntea itseään ulkopuoliseksi vaan hyvin täällä on otettu vastaan.

Minä olen nimeltäni Kim ja olen 31-vuotias IT-opiskelija, jonka kotipaikka Suomessa oli ja on Helsinki. En siis ole ensimmäistä kertaa Espanjassa työn merkeissä, vaan muutama vuosi sitten vietin reilut puoli vuotta Kanarian Saarilla, joten espanjalaisessa kulttuurissa ei ollut sen ihmeempää opettelemista Sevillassa kuin täällä Costallakaan.

Omalla kohdallani ulkomaille eikä varsinkaan Espanjaan lähtöä tarvinnut miettiä käytännössä lainkaan. Suomeen olin muutaman vuoden aikana ehtinyt jälleen leipiintyä eikä kotimaassa ollut ketään, joka olisi jäänyt rannalle ruikuttamaan, kun toinen karkaa ulkomaille.


Espanja on sen verran juurtunut tähän mieheen, että parhaiten kuvannee lause: "Mies voi lähteä Espanjasta, mutta Espanja ei lähde miehestä" enkä ole työharjoittelun jälkeen aikonut Espanjasta lähteäkään... kuin käydäkseni valmistumassa Suomessa ja hakeakseni loput tavarat kylmästä Pohjolasta. 

-Kim, mikrotukiharjoittelija


perjantai 6. kesäkuuta 2014

Espanjaan tutustumassa


Minun tarinani alkaa alkuvuodesta, jolloin tulin IT-tuki harjoittelijaksi Pinklink yritykseen ja astuin myös ensimmäistä kertaa Espanjan maaperälle. Nimeni siis on Kurosh ja opiskelen Haaga-Helian tietojenkäsittelyn laitoksessa ja erikoistumislinjani on ohjelmistokehitys.

Olen nyt viimeisimpiä päiviä viettämässä Espanjan auringossa ja voin sanoa, etten kadu yhtään päätöstäni lähteä Espanjaan ja kerron kohta eri syitä siihen.  Katso esim. alla olevaa kuvaa. Kuten kaikki ulkosuomalaiset ja ulkomaalaiset yleensäkin sanovat niin miten olisin muka voinut katua päätöstäni hakea tänne…
Benalmadenan 'Puerto Marina'


Vaikka minua askarrutti todella paljon Espanjaan tulo ja olin saanut jo työharjoittelupaikan niin mietin, että pitkällä tähtäimellä harjoittelun suorittaminen Espanjassa toisi minulle paljon enemmän hyötyä, koska kansainvälisillä työmarkkinoilla nykyään vaatimuksena on jonkinlainen kansainvälinen kokemus.

En voi sanoa, että Suomessa suoritettu työharjoittelu olisi ollut mitenkään huono idea koska suomalainen teknologiaosaaminen on huippua, mutta tilaisuus, jossa sain työskennellä suomalaisessa yrityksessä ja vielä sen päälle pieni fakta, että tämä kyseinen yritys sijaitsee Aurinkorannikolla sai minut täysin vakuuttuneeksi, että tämä tulee olemaan todella hyvä päätös, koska suomalaiset yritykset nykyään arvostavat ulkomailla suoritettua harjoittelua/työtä, koska se kertoo henkilön valmiudesta ja osaamisesta todella paljon.
Fuengirolan ranta

Pinklink, yrityksenä oli erittäin mukava paikka. Nautin täysin täällä ollessani koska kaikki olivat erittäin ystävällisiä aina esimiestasolta, puhelinmyyjiin ja hallintoa ylläpitäviin henkilöihin. Sain paljon kokemusta niin teknologiaosaamisen kannalta kuin ihmisten tuntemisessakin. Minulle annettiin yrityksessä vapaat kädet ja niin huonossa kuin hyvässä, olen siitä erittäin kiitollinen koska sain erittäin paljon kokemusta ja ymmärrystä mitä minun osaamisessani on vielä kehittämisen varaa (tiedän nyt ainakin, että erikoistuminen tiettyyn asiaan ei aina ole viisain tapa edetä, joten tulen varmaan laajentamaan osaamisaluettani ).

Pinklinkissä, kuten kaikissa muissa työpaikoissa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta voin kirjoittaa ihan rehellisin mielin, että kaikki positiiviset puolet päivittävät nopeasti kaikki negatiiviset  puolet ja kuten olin aikaisemmin kirjoittanut, porukka oli mielettömän ystävällinen ja tunsin heti oloni kotoisaksi.


Opin myös itsenäistymään ja ottamaan vastuuta työnteossa ja ymmärsin heti alussa, että toisin kuin Suomessa, täällä minut otettiin aika tosissaan ja harmittelen tiettyyn rajaan saakka, että en ennen tuloani ymmärtänyt miten arvokasta oman korkeakouluni (Haaga-Helia)  ja suomalaisten korkeakoulujen antama opetus ylipäätänsä on. Asiat, jotka monet luulivat olevan itsestäänselvyyksiä olivat kullanarvoisia Espanjan kaltaisessa maassa eli kaikki osaaminen on aina arvokasta.
Malaga

Tiedän myös, että pelko ongelmista Espanjassa esim. raha-asioista voi olla oikeutettua tietyissä tilanteissa, mutta rahoituksen puolelta voin myös sanoa, että jos sinulla on edes hieman rahaa säästössä niin se riittää minun mielestä ainakin alkuun Espanjaan lähtöä varten, koska Erasmus joka tapauksessa tulee rahoittamaan työharjoittelua tuillaan heti alkuun. Oppilaitokset myös myöntävät tietyn suuruisen rahoituksen, jonka päälle voit myös saada Kelalta täydet tuet Espanjassa asumista varten, jos siis kyseessä on työharjoittelija. Rahoituksella voi elää ihan todella mielekästä arkielämää ainakin omasta mielestäni, koska hintataso on Suomeen verrattuna erittäin halpa, varsinkin jos osaa mennä paikallisten suosimiin kauppoihin.
Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että Espanjassa suoritettu työharjoittelu oli todella mielenkiintoista ja tulen varmasti tulemaan takaisin jos mahdollisuus tulee vastaan.

Sevilla

Jos siis ketään kiinnostaa vähäänkään lähteä Espanjaan, niin suosittelen sitä erittäin paljon. Lupaan ainakin omalta osaltani, että täällä on paljon tekemistä, nähtävää ja koettavaa vaikka jäisi tänne asumaan koko iäkseen, mutta se on jo toinen tarina ;)

Ronda

Asioita, joita kannattaa muistaa ennen lähtöä on tietenkin se, että kannattaa pitää mieli avoinna ja olla halukas kokemaan uusia asioita ja kulttuureita sekä halukas näkemään uusia paikkoja. Espanja on yleisesti ottaen erittäin kansainvälinen paikka, varsinkin jos puhutaan Fuengirolasta, joka on turistien suosima ja täyttämä paikka. Kannattaa myös muistaa, että ennen tänne lähtöä on hyvä osata pari espanjan kielistä sanaa koska se tulee helpottamaan erittäin paljon paikallisten kanssa asioimisessa (vaikka englantia osataan suhteellisen hyvin kaikissa paikoissa). 

Erittäin antoisaa kesää kaikille ja hyviä lomia!

Terveisin,
Kurosh