keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Markkinoinnin harjoittelijan työ


Olen työskennellyt markkinoinnin harjoittelijana nyt lähes kaksi kuukautta ja olen oppinut markkinoinnista ja työelämästä todella paljon. Olen saanut vastata tuotteiden markkinoinnin suunnittelusta ja toteutuksesta. Työtehtäväni ovat alusta asti olleet todella monipuolisia, olen muun muassa ollut mukana suunnittelemassa käyntikortteja, esitteitä ja muuta markkinontimateriaalia sekä järjestämässä erilaisia tapahtumia kuten avointen ovien päivää ja messuesittelyjä. Vastaan myös päivittäisestä sosiaalisen median viestinnästä ja muusta tuotteiden digitaalisesta markkinoinnista. Lisäksi olen päässyt kehittämään kielitaitoani, sillä Suomen markkinoiden lisäksi yritys toimii kansainvälisesti.

Työnteko pysyy jatkuvasti mielenkiintoisena, sillä yritysmaailmassa muutokset tapahtuvat usein todella nopeasti. Uudet ideat otetaan tässä yrityksessä ilolla vastaan ja harjoittelijalle annetaan melko vapaat kädet markkinoinnin suunnitteluun ja toteutukseen. Työyhteisö on kannustava ja ongelmatilanteiden kanssa ei jää yksin, sillä kaikki ovat halukkaita auttamaan.

Koen, että työharjoittelusta on minulle todella paljon hyötyä tulevaisuudessa, sillä olen päässyt näkemään läheltä, miten yritystoimintaa pyöritettään sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan monipuolista markkinointia. Eikä elämä työn ulkopuolellakaan hullumpaa ole, täällä Espanjan auringon alla vapaa-aika on täynnä hauskaa tekemistä!

-Roosa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti