perjantai 20. marraskuuta 2015

Etelä-Espanjan helmiä

Ronda – vanha, rauhallinen vuoristokaupunki


Viime viikon tiistaiaamuna puoli kymmenen aikaan lähdettiin kohti Fuengirolan linja-autoasemaa, josta hypättiin Rondaan vievään bussiin. Bussi maksoi yhdeksän euroa per suunta ja matkan pituus oli suurin piirtein pari tuntia. Jo parin tunnin bussimatkan aikana oli hirveästi nähtävää ja hienoja maisemia, joista ei saanut katsetta irti ollenkaan. Oli paljon kauniita pikkukyliä ja pari vähän isompaa kaupunkia. Reitti rannalta vuorille oli jännittävä, tiet olivat mutkaisia ja kokoajan ajettiin ihan vuorten jyrkillä reunamilla. Heikkohermoinen ei varmastikaan olisi pystynyt maisemia katselemaan bussin rullatessa ylemmäs ja ylemmäs.


Saavuttiin ylös vuoristoon ja Rondaan. Ihan ensimmäisenä etsittiin kuppila, josta saataisiin niitä kuuluisia Churroja, sillä kukaan meistä ei ollut vielä maistanut niitä. Churrot olivat hyviä, niin kuin ajateltiinkin. Churrojen jälkeen vatsat täynnä lähdettiin kävelemään tienviittojen opastusten mukaan kohti turisti-infoa. Infosta käytiin hakemassa kartta ja lähdettiin suunnistamaan kohti Puento Neuvo –nimistä siltaa. Matkalla sillalle pysähdyttiin Alameda del Tajo –nimiseen puistoon, jossa oli näköalatasanne ja hulppeat maisemat laakson yli vuoristoon. Räpsittiin kuvia ja nautittiin kauniista maisemista.

Jatkettiin matkaa sillalle, joka on Rondan kuuluisin nähtävyys. Puente Neuvo, silta, joka on rakennettu 1700-luvulla 120-metriä syvän rotkon yli, oli todella hieno ja henki historiaa ja tarinoita. Olisi ollut mielenkiintoista olla ohjatulla retkellä kuulemassa sillan historiasta. Sillalta alas katsoessa mielessä vain pyöri, että apua, mitäs jos tosta tippuisi. Räpsittiin taas sadat kuvat maisemista. Sillalla sai kyllä pitää puhelimestansa kaksin käsin kiinni kuvatessa, ettei se vaan vahingossakaan tippuisi alas rotkoon!


Hetken käppäilyn ja pyörinnän jälkeen löydettiin vähän sivummasta, mutta silti läheltä siltaa rauhallinen, romanttinen ja todella ihana ravintola, El Morabito. Ravintola ei ole helposti löydettävissä, sillä se näyttää aivan tavalliselta kodilta. Astuttiin sisään taloon, kun huomattiin ovenpielessä menu. Sisään mentäessä tuntui siltä kuin olisi tullut jonkun kodin eteiseen. Astuttiin peremmälle ja sieltä löytyi mukava tarjoilija, jolta tilattiin juomat ja mentiin istuskelemaan ulkoterassille. Terassilta oli mitä mahtavimmat maisemat sillalle ja kaupunkiin päin sekä laakson yli vuoristoon. Oltiin niin lähellä, mutta silti niin kaukana kaikesta turistihälinästä. Terassilla, auringossa istuskellessa ja hyvää viiniä juoden tuli ajatus, että tämä on sitä elämää. Tuli rauhallinen, hyvä ja onnellinen fiilis. Siinä sitten istuttiin ja nautittiin olostamme sekä räpsittiin kuvia, sillä maisemat olivat täydelliset.

Akkujen latailun jälkeen lähdettiin kiertelemään vanhaa kaupunkia ja kaikkia pikkukujia, jotka näyttivät kivoilta. Poikettiin myymälöissä kujien varrella, hengiteltiin puhdasta vuoristoilmaa ja nautittiin maisemista. Vanhat kaupungit ovat mieleeni ja tämä varsinkin oli ihana sekä aivan erilainen kuin pohjoismaissa. Siellä olisi voinut viettää monen monta tuntia tutkiskellen ja pyörien pitkin pikkukujia. Harmi vain, että aika oli rajallinen!


Myöhemmin alettiin etsimään ruokapaikkaa, ja siinähän taas meni hirveän kauan, kun oli juuri lounasaika, ja joka paikka aivan täynnä. Päätettiin mennä pieneen kulmakahvilaan, jossa tilattiin salaatit. Kahvilassa sattui muutamat kommellukset, kun tarjoilijat eivät ymmärtäneet, mitä halusimme tilata. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin vatsamme täyteen ja olikin aika lähteä hipsimään kohti bussiasemaa ja siitä kohti Fuengirolaa!

Ronda oli hyvin kaunis, viehättävä ja historiaa henkivä pieni kaupunki keskellä vuoristoja. Päivä Rondassa oli ihana breikki arjen keskellä. Kaupunkiin pitää kyllä päästä vielä uudelleen, sillä en saanut tarpeekseni. Suosittelen kaikkia käymään Rondassa, jos vähääkään liikkuu Etelä-Espanjassa päin! Paikka vie sydämen.


Rentoutunein terveisin
Sanni :-)

maanantai 9. marraskuuta 2015

KYSY - ASK - PREGUNTA

- ME VASTAAMME


Talvi ja uusi vuosi lähenee kovaa vauhtia niin täällä Espanjassa kuin Suomessakin. Suomessa talvi on pitkä, pimeä ja kylmä, kun taas Espanjassa lämpötila pysyy 15 asteen yläpuolella.

Uuden vuoden lähestyessä moni varmasti miettii tulevaisuutta ja sitä, mitä ensi vuonna tekisikään. Mietinnässä saattaa olla muutto ulkomaille, muutoksia liittyen arkeen tai kokonaisvaltainen elämänmuutos.

Tällaisia ajatuksia ja muutoksia miettiessä tulee väistämättä mieleen monia, erilaisia kysymyksiä liittyen elämään, työskentelyyn ja käytännön asioihin täällä Espanjassa. Nyt olisi mainio aika purkaa kaikki mietityttävät kysymykset kommenttiboksiimme ja me vastaamme kaikkiin kysymyksiin parhaamme mukaan!


Otamme myös mielellämme vastaan postausehdotuksia. Mitä haluatte lukea? Mistä haluatte saada lisää tietoa? Millaiset kirjoitukset on kiinnostavaa luettavaa? Mitä vain mitä mieleen juolahtaa. Ei muuta kuin kysymyksiä ja ideoita tulemaan!


Aurinkoisin terveisin,
Sanni
Markkinointiharjoittelija

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Uusi vuosi - uudet kujeet


Loistava aika tehdä uudenvuodenlupaus

Nyt on oiva aika tehdä uudenvuodenlupaus ja kokeilla jotain uutta sekä ottaa askel kohti omia unelmia. Unelmat ja tavoitteet pitävät motivaation yllä ja elämän mielenkiintoisena ja rikkaana. Unelmien saavuttaminen on yksi hienoimmista tunteista. Minä, Pinklinkin uusi vakkarityöntekijä, tartuin rohkeasti tilaisuuteen ja elän nyt unelmaani. Seuraavaksi voisi olla sinun vuorosi lähteä kohti uusia seikkailuja ja toteuttaa unelmiasi!

Do what you love

Henkilökohtaisesti itselläni on aina ollut unelmana työskennellä, opiskella tai asua joskus ulkomailla. Haluan oppia kieliä ja kulttuureita, kehittää itseäni, kasvaa ihmisenä, verkostoitua ympäri maailmaa ja nähdä kaunista palloamme. Yhtenä tavallisena arkipäivänä Suomessa tuttavani ja pomoni vinkkasivat markkinoinnin työharjoittelumahdollisuudesta Fuengirolassa. Pohdin tasan päivän verran ja tajusin, että minulla on otollinen maaperä lähtöön: ei miestä, lapsia tai omistusasuntoa ja koko lähipiirini kannusti minua lähtemään. Saisin koulun harjoitteluni hyväksiluettua ja korotetut opintotuet. Miksi en lähtisi? Mitä minulla olisi hävittävää? Suomeen pääsisin aina takaisin.

Lähetin hakemuksen Pinklinkille ja parin päivän päästä pirteä nykyinen kollegani, rekrytointivastaavamme Krista soitti minulle haastattelupuhelun. Sain paikan ja puhelusta meni vain parisen viikkoa kun olin jo Fuengirolan lämmössä. Aluksi oli vaikea käsittää, että olin lähdössä. Kolme kuukautta tuntui suhteellisen pitkältä ajalta olla pois ja aloittaa alusta jossakin täysin itsenäisesti, vieraalla maaperällä. Sitä vain jotenkin sopeutuu ja rakastuu mukavuusalueeseensa.


Life begins at the end of your comfort zone

Kun saavuin Espanjaan, tajusin kuinka helppo Fuengirolaan oli loppujen lopuksi tulla. Lentokoneella vain 4h ja vastassa suuri suomalaisyhteisö (loistava tuki ja turvaverkko) sekä mahtavat työkaverit ja aurinko. Olin jännittänyt turhaan, paikka tuntui heti kodikkaalta ja omalta. Huoleni kaikkosivat saman tien kuin tuhka tuuleen. Minua melkein nauratti oma alun jännitykseni ja epäilykseni paikasta. Fuengirolaan sekä Pinklinkille on helppo ja turvallinen tulla. Tämä on täydellinen paikka tutustua muihin maihin, varsinkin jos ei ole aikaisempaa kokemusta.

Yhteistyöni Pinklinkin porukan kanssa sujui loistavasti. Havahduin yksi päivä ajatukseen, että perhana, elän unelmaani! Rakastan työtäni, työkavereitani ja olen viihtynyt Espanjassa niin hyvin, että olen päättänyt jäädä. Sain harjoittelujaksoni jälkeen vakituisen paikan markkinointiassistenttina. Kävin Suomessa vain kolmen viikon "lomalla" pakkaamassa tavarani ja hoitamassa pakolliset paperisodat kuntoon. Minulla on puoli vuotta vielä ammattikorkeaa jäljellä ja käyn sen täällä Espanjassa. Onnekkuudella ja ajoituksella oli tekemistä tänne päätymiseni kanssa, mutta suurimmaksi osaksi uskon, että ahkeruus palkitaan ja hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Jos oikeasti haluat saavuttaa jotakin, saat sen. Tarvitsen vain päättäväisyyttä ja sinnikkyyttä. Olen nähnyt paljon vaivaa ja raatanut niska limassa. Olen joutunut luopumaan tietyistä asioista ja ennen kaikkea jättämään sen, ah niin ihanan, mukavuusalueen taakseni. Asioiden saavuttaminen vaatii loppujen lopuksi vain ripauksen rohkeutta ja hyvän ajoituksen. Nyt elän unelmaani.
 



Elämää Fuengirolassa @hennaharala

Ripaus rohkeutta ja hyppysellinen ajoitusta

Oli sitten unelmasi mikä tahansa, vaikkapa se ulkomaille lähtö, nyt on sen aika. Lähtö ulkomaille ja kohti tuntematonta ei oikeasti vaadi muuta kuin ripauksen rohkeutta ja oikeat olosuhteet. Et menetä mitään, päinvastoin. Maailmasi avartuu, verkostoidut ja kasvat ihmisenä. Jos unelmasi on liian suuri saavuttaaksesi sen kerralla, tee jotain pientä sen eteen. Tee itsellesi lupaus, että joka kuukausi teet jotain pientä päästäksesi lähemmäksi unelmaasi.


Onko sinulla edessä Suomen pitkä, hyytävä ja pimeä talvi?

Vai olisiko sittenkin muutos arkeesi? Oletko unelmoinut ulkomaille lähdöstä? Miltä kuulostaisi lämmin talvi Espanjassa?
 




Suomen talvi vs. Espanjan talvi


Jos olet aina miettinyt että haluat nähdä maailmaa, tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin sekä oppia kieliä ja paljon muuta, nyt sinulla olisi hyvä tilaisuus päästä alkuun kanssamme! Meillä Pinklinkillä on myyntitiimissämme vielä paikkoja avoinna. Me toivotamme lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme kaiken ikäiset ja näköiset myyjät. Meille on helppo tulla suoraan Suomesta. Me koulutamme kaikki myyjämme, meillä on mukavat työsuhde-edut, palkitseva duuni ja työyhteisö vailla vertaa! Päivittäistä työtä piristävät taivaalta porottava aurinko, vuoret, meri ja ylipäätään Espanja.

Minulle Pinklinkille lähtö tuntui aluksi hurjalta ajatukselta. Kertaakaan en ole katunut lähtöäni. Olen niin kiitollinen ja ylpeä itsestäni, että uskalsin. Pääsy Pinklinkille oli yksi elämäni hienoimmista hetkistä. Voisiko se olla sinunkin? Unohda sinäkin tekosyyt, tartu tilaisuuteen ja tule talvehtimaan kanssamme tänne Espanjan lämpöön.

Nyt se ripaus rohkeutta kehiin ja lähetä hakemus osoitteeseen rekry@pinklink.fi tai soita numeroon +34692176636 niin järjestetään sinullekin yksi elämäsi ikimuistoisimmista kokemuksista. 





Aurinkoista ja lämmintä syksyä toivotellen,

Henna Harala,
markkinointiassistentti

                            

torstai 29. lokakuuta 2015

Uuden markkinointiharjoittelijan tervehdys

Tervehdys täältä Espanjan auringon alta! Täällä kirjoittelee Pinklinkin uusi markkinointiharjoittelija, Sanni. Olen ollut nyt viikon päivät Fuengirolassa ja viitisen päivää työharjoittelussa Pinklinkillä.


Opiskelen tällä hetkellä ammattiopistossa liiketalouden perustutkintoa, pääaineina asiakaspalvelu ja myynti. Meitä koulutetaan myös toimimaan erilaisissa kulttuureissa ja kansainvälisissä vienti- ja tuontiyrityksissä. Opiskelut toteutetaan osittain englannin kielellä, joten nyt täällä Espanjassa työskennellessäni minulla on oiva tilaisuus päästä kehittämään kielitaitoani ihan käytännössä! Seuraavat kaksi kuukautta asustelen ja työskentelen Fuengirolassa ja palaan jouluksi kotiin. Minua pyydettiin kirjoittamaan blogiteksi siitä, miksi hain juuri Espanjaan ja miksi juuri Pinklinkille sekä mitä odotuksia minulla on ja mitä haluan oppia jaksoni aikana.


Kun aloitin opiskelut n. kaksi ja puoli vuotta sitten, olin jo päättänyt lähteä ulkomaille työharjoitteluun. Viime kesäloman jälkeen koulun alettua aloin kuumeisesti miettimään, mihin sitä sitten oikein suuntaisi. Pari kaveriani oli saanut jo työharjoittelupaikan täältä Fuengirolasta ja siitä ajatuksesta innostuneena lähdin selailemaan nettiä ja kyselemään tutuilta, josko jostain löytyisi sopiva paikka. Kysely tuotti tulosta, sillä sukulaiseni vinkkasi työharjoittelijan paikkaa Pinklinkillä. Otin yhteyttä Pinklinkin rekrytoijaan, jonka jälkeen käytiin puhelimitse haastattelu ja sain myöntävän vastauksen todella nopeasti. Seuraavaksi olikin lentoliput varattuna ja reissun odottelu alkoi.

Syy, miksi päätin lähteä Espanjaan oli varmastikin ajatus siitä, että pääsen tutustumaan aivan erilaiseen ja hyvin mielenkiintoiseen kulttuuriin, puhumaan englantia sekä näkemään erityylistä työkulttuuria hyvin läheltä. Päätökseen vaikutti tietenkin myös tieto siitä, että Espanjassa ilmat ovat lämpimämmät ja päivät valoisia sekä se, että tukenani on kaksi hyvää ystävää ja suomalaisen työpaikan muut työntekijät. Olin myös kuullut paljon hyviä kokemuksia työskentelystä ja työharjoitteluista Fuengirolassa ja siitä, miten kaikki ihmiset täällä ovat ystävällisiä ja avuliaita.


Päätin hakea Pinklinkille markkinointiharjoittelijaksi sen jälkeen, kun olin lukenut yrityksen nettisivuja ja tätä blogia. Markkinointiharjoittelijan paikka kuulosti mielenkiintoiselta ja hyvältä tilaisuudelta, sillä koulussa emme ole käyneet paljoa  läpi markkinointia, ainoastaan aivan perusasioita. Tämä työharjoittelu tulee olemaan hyvin erilainen verrattuna edellisiini ja odotankin innolla, että pääsen osallistumaan ja oppimaan lisää sekä tekemään paljon asioita käytännössä. Olen myös innoissani siitä, että pääsen päivittämään sosiaalista mediaa, kirjoittamaan tätä blogia, käyttämään Adoben ohjelmistoja sekä tekemään paljon itseäni kiinnostavia asioita.

Näin muutamien päivien jälkeen työskentely Pinklinkillä tuntuu rennolta ja kivalta, vaikka töitä tehdäänkin jämptillä asenteella. Olen jo nyt saanut tehdä paljon monipuolisia työtehtäviä ja odotan, että saan myöhemminkin monipuolisia ja haastavia tehtäviä. Myös kaikki työkaverit vaikuttavat mukavilta ja tutustumisen arvoisilta ihmisiltä. Toivon, että tästä reissusta syntyy yksi elämäni parhaimmista kokemuksista!

Aurinkoisin terveisin
Sanni :-)

tiistai 8. syyskuuta 2015

Miksi valita Pinklink?

Hyvä työilmapiiri? Vapaa-aika Fuengirolassa? Palkitseva työ? Innovatiivinen yritys? Suomeksi työskentely Espanjassa?


Muun muassa tätä kaikkea ja paljon muuta voimme tarjota sinulle, kun valitset työpaikaksesi Pinklinkin! Toimistolla teemme töitä tiukkaan tahtiin, mutta kannustavassa ja rennossa ilmapiirissä.




Mikä on Pinklink?

Pinklink on espanjalainen telemarkkinointiin erikoistunut yritys. Yrityksen johdolta löytyy vuosikymmenien vankka kokemus telemarkkinoinnista. Edustamamme tuotteet keskittyvät yritysten internet mainontaan ja -näkyvyyteen, jotta yritykset tavoittavat asiakkaansa, sekä potentiaaliset asiakaskohderyhmänsä tehokkaasti ja tuloksellisesti. Meillä on palveluita myös yritysten internet- ja mobiilisivustojen kehitykseen ja ylläpitoon liittyen.

Kehitämme toimintaamme jatkuvasti, jotta pysymme ajan tasalla siitä, mitä yritykset todella tarvitsevat.

Myyntineuvottelijan työnkuvaan kuuluu puhelinmyynti suomalaisille yrityksille. Kansainvälisessä yrityksessä ja ympäristössä työskentely antaa työntekijöillemme paljon kokemusta ja avaa jatkossa monia ovia. Telemarkkinointi vahvistaa mm. esiintymiskykyä, sosiaalisia taitoja ja pitkäjänteisyyttä. Nämä kaikki ovat työelämässä arvostettuja piirteitä.

Löpinät pois! Miten oikeasti eroamme kilpailijoista?


Pinklink on varma palkanmaksaja. Meillä ei palkkoja jätetä perusteettomasti maksamatta. Meillä tienaat 680e pohjapalkan + komission jokaisesta tehdystä kaupasta. Peruspalkan ja komissioiden lisäksi voit saada viikon aikana myös mukavasti lisäbonuksia erilaisista kilpailuista ja kampanjoista.

Kun teet kaupan, saat valita herkun! Extrapalkkioina kaikkea hajuvedestä viiniin.

Palkinnot: Tähtäämme aina siihen, että työ on jokaiselle motivoivaa, palkitsevaa, eikä turhan vakavaa. Päiväkisat, viikkokisat ja kampanjat motivoivat parhaaseen tulokseen ja mikä parasta, palkkion saa käteisenä suoraan käteen heti saman viikon perjantaina. Palkinnot ovat kaikille, sinun tarvitsee vain myydä. Jo kahden kaupan jälkeen pääset palkintoputkeen – voit heittää noppaa tai nostaa korttia. Bonuksia saat sitä enemmän mitä paremmin saat kauppaa tehtyä. On vain sinusta itsestäsi kiinni kuinka paljon bonuksia saat viikon aikana kokoon - tämä siis peruspalkan ja komissioiden lisäksi! Perjantai on työviikon suosituin päivä, sillä perjantaina maksetaan bonukset ja jaetaan muutkin palkinnot. Esimerkiksi viikon tsemppaaja saatetaan palkita espanjalaisella laatuviinillä.

”Mukava lähteä viikon bonusrahoilla hyvin syömään ulos ja tyttöystäväkin on iloinen”, kertoo myyntineuvottelija Kim.

Ahkeruus siis palkitaan. Yhden myyjän yksittäisistä palkinnoista lähtien palkitsemme säännöllisesti koko toimiston hyvästä työstä, esimerkiksi erilaisin teemapäivin.

  • Suosittuja  teemapäivän kohteita ovat olleet minigolf, rantabailut, sauna ja vesipuisto.
  • Kun päivän myyntitavoite toimistollamme tulee täyteen, tarjoaa työnantaja koko toimistolle herkullisen lounaan seuraavana päivänä.
  • Aamupala kuuluu jokapäiväisiin työsuhde-etuihin.
  • Joka perjantai töiden jälkeen suunnataan kohti kantabaaria, jonka grillissä tirisee herkullinen liha ja salaattikulhot odottavat herkuttelijoita. Yrityksemme tarjoaa tietenkin janojuomat hyvin menneen viikon päätteeksi!


Kun koko tiimi onnistuu, myös koko toimisto palkitaan. 



Hyvä yhteishenki. Pinklinkillä takaamme hyvän yhteishengen. Toimistolla vallitsee yleisesti ottaen rento ilmapiiri, jossa on mukava tehdä töitä ja helppo tutustua uusiin ystäviin. Meillä erilaisuus on rikkaus ja kaikki ovat samanarvoisia. Yrityksessämme työskentelee yli 20 myyjää, joihin kuuluu niin kokeneita konkareita kuin uusiakin tekijöitä. Meitä on siis moneksi: erilaisia persoonia, erilaisilla taustoilla ja kokemuksilla. Pinklinkiltä löytyy työntekijöitä laidasta laitaan eli iällä tai ulkonäöllä ei ole merkitystä, kunhan olet täyttänyt 18 vuotta.

Pinklink tarjoaa turvallisen yhteisön, johon on helppo tulla suoraan Suomesta.

Sijainti. Toimistomme sijaitsee Fuengirolan keskustan ja Los Bolichesin rajalla. Olemme loistavan etäisyyden päässä niin shoppailumahdollisuuksista, rannasta, kuin Malagasta ja Marbellastakin. Toimistomme on siisti, tilava, omalla pihalla varustettu, ilmastoitu tila.

Autamme alkuun. Muutto ulkomaille on aina iso asia ja mieltä arveluttavat varmasti monet seikat. Autamme sinua tänne saapumisessa, sekä käytännön asioiden hoitamisessa paikan päällä.

- Avustamme asunnon löytämisessä
- Täytämme puolestasi NIE-numeroa varten tarvittavat kaavakkeet ja ohjeistamme sen hakemisessa
- Annamme vinkkejä paikallisen puhelin- ja nettiliittymän sekä pankkitilin avaamisessa

Toimistollamme työskentelee useita jo pitkään Espanjassa asuneita henkilöitä. Tämä paikalliskokemus auttaa niin pienissä kuin suurissakin arkipäivän asioissa; mistä löydät polkupyörän, missä on hyviä vaatekauppoja, mikä on edullisin ruokakauppa jne...
Pinklinkin työntekijät ovat puheliaita, rentoja ja sosiaalisia henkilöitä, joten joukkoomme sopeutuu helposti. Työntekijämme viettävät paljon vapaa-aikaakin yhdessä eli vaikka lähtisit Espanjaan yksin, saat varmasti pian uusia ystäviä!



Tarjoamme jatkuvan koulutuksen ja tuen
Aikaisempi puhelinmyyntikokemus on eduksi, mutta ei välttämätön, sillä järjestämme kaikille uusille työntekijöille laajan ja ammattitaitoisen koulutuksen. Lisäksi tarjoamme jatkuvaa koulutusta koko työsuhteen ajan. Jokaiselle työntekijälle annamme oivan mahdollisuuden hioutua huippumyyjäksi ja päästä hyviin ansioihin, mutta loppujen lopuksi kaikki on itsestä kiinni.
Myyjillämme on apunaan materiaalikansio, josta löytyy kaikki tarvittava tieto puhelinmyynnistä ja myytävistä tuotteista. Se on loistava apuväline esimerkiksi ”spiikin” ja tuotteen opettelua varten. Materiaalikansio auttaa työntekijöitä myös vastaamaan yritysasiakkaiden kysymyksiin helpottaen työntekoa huomattavasti.
Täällä et jää yksin asioidesi kanssa. Ihmiset ovat avuliaita ja tiiminvetäjämme parhaita. Tyhmiä kysymyksiä ei ole. Ilmapiiri on kannustava, motivoiva ja mukava työskennellä.



Sisäpiiri kertoo: 
Meille on tärkeää, että jokainen työntekijämme viihtyy työssään ja osallistuu omana itsenään loistavan ryhmähengen luomiseen. Työntekijämme kertovat:

”Jokainen työntekijä täällä on se kaikista tärkein. Tämän takia meillä kaikilla onkin mahtava ”yhteen hiileen puhaltamisen”- meininki” - Tipi, koulutusvastaava/myyntineuvottelija

”Mun mielestä ihmiset ovat parasta tässä yrityksessä; jaksetaan hymyillä toisille ja ei olla ennakkoluuloisia – jo pelkästään se kannustaa tulemaan tänne aamuisin. Ihmiset eivät ole tuoneet synkkää Suomea mukanaan!” - Niko, myyntineuvottelija

”Sijainti Espanjassa antaa erilaisen mahdollisuuden kesätyöhön ja työporukka on ihan huikee!” 
- Kaisa, myyntineuvottelija/kesätyöntekijä

”Täällä on hyvä työporukka, työt monipuolisia ja minulle annetaan paljon vastuuta.”
- Joona, esimiestyönharjoittelija

”Huikee työporukka, hyvät työsuhde-edut ja –olosuhteet!” - Anu, myyntineuvottelija

"Työporukka on vailla vertaa. Sijainti on täydellinen. Työnkuva on monipuolinen, joustava ja saan melkein vapaat kädet. Pinklink on tylsästä toimisto-organisaatiosta kaukana!” – Henna, markkinointiharjoittelija


Haemme joukkoomme uusia myyntineuvottelijoita. Jos olet tuloshakuinen, iloinen ja sinnikäs persoona, hopi hopi hakemusta kehiin: rekry@pinklink.fi! Myyntitiimimme ottaa sinut ilolla vastaan.
Nähdään Aurinkorannikolla!


Pinklink sosiaalisessa mediassa:
Youtube: Pinklink SL
Instagram: Pinklink SL


tiistai 1. syyskuuta 2015

Arki Fuengirolassa

Lämpö, hiekkarannat, kulttuuri, ostos- ja harrastusmahdollisuudet sekä loistava sijainti. Muun muassa tätä kaikkea on Fuengirola.


Fuengirolaan on helppo tulla suomalaisena. Täällä saa halutessaan melkeinpä kaikki päivittäiset palvelut suomen kielellä. Täällä on jopa suomalainen ostoskeskus, Centro Finlandia. Muutama lehtikin ilmestyy suomeksi. Suomalaisyhteisö täällä on suuri ja tiivis. Edellä mainitut madaltavat kynnystä lähteä töihin tai vaikkapa harjoitteluun tänne Espanjan auringon alle. Jos et ole aikaisemmin käynyt ulkomailla, Fuengirolasta on helppo aloittaa! 
Toisaalta jos suomalaisiin törmääminen ei ole sinun juttusi, löytyy täältä tottakai Suomi -vapaitakin alueita! 

Fuengirolassa on yli 300 aurinkoista päivää vuodessa. Vuoden kylmimmän kuukauden, tammikuun, keskilämpötila on noin +17 astetta. Kesäisin päivälämpötilat liikkuvat +30 asteen tuntumassa. Elokuu on kuumin kuukausi, jolloin lämpötila kohoaa päivisin yli 40 asteeseen. Lämmitellä saa siis ympäri vuoden!



Maisemat ovat sielun ruokaa. Hiekkarannat, meri, vuoret ja palmut. Mihin tahansa katsot, silmä lepää.

Espanjalaiset viettävät siestaa joka päivä 14-17.00. Siestan ajan suurin osa kaupoista on suljettu, ihmiset nukkuvat tai lounastavat kotona perheidensä kanssa.

Päivällinen syödään kun aurinko laskee. Eli myöhään, 22 aikaan illalla kun kuumuus helpottaa. Myös perheen pienimmät otetaan mukaan. Meno ja hälinä kaupungilla arkisinkin rauhoittuu vasta 1-2 aikoihin yöllä.




Tapahtumarikas kaupunki. Fuengirolassa järjestetään paljon perinteisiä espanjalaisia tapahtumia, tilaisuuksia, festareita ja toreja. Tiistai on markkinapäivä ja aina lauantaisin voit kierrellä ulkoilmakirpputorilla. Flamenco –esityksiä ja Ferioita on säännöllisin väliajoin. Espanjalaiset myös oikeasti osallistuvat näihin tapahtumiin, joten tapahtumapäivinä kaupunki on ruuhkautunut ja vilisee ihmisiä.

Hintataso on alhainen Suomeen verrattuna. Toki omat valinnat vaikuttavat, mutta voisi sanoa, että hinnat ovat melkeinpä 1/3 osa Suomen hinnoista. Esimerkiksi 2 litran limsapullon saat 50 sentillä, viinipullon eurolla, ulkona syöt itsesi täyteen kolmella eurolla ja asut vuokralla 300 eurolla.



Runsaat vapaa-ajan mahdollisuudet. Fuengirola on täynnä harrastusmahdollisuuksia. Täällä voit helposti vaeltaa, golffata, pyöräillä, ratsastaa, uida, pelata jalkapalloa, opetella espanjaa ja paljon muuta. Kuntosaleja löytyy joka kulmalta ja hyvät lenkkeilymaastot ovat aina nurkan takana.
Kaupungista löytyy myös vesipuisto, ostoskeskuksia ja eläintarha. Myös vanhalla linnalla, ravintolakadulla, rantaboulevardilla tai baarikadullakin aika kuluu mukavasti. Jos aika Fuengirolassa käy tylsäksi, junalla pääsee helposti lähikaupunkeihin kiertelemään. Lähimpinä ovat esimerkiksi Mijas, Marbella ja Malaga.


Fuengirola harkkarin silmin

Olen ollut Fuengirolassa nyt kaksi kuukautta. Kynnys lähteä oli matala, muun muassa hyvien kulkuyhteyksien, sekä suomalaisuuden takia. Arki täällä on rentoa, ihmiset mukavia, sää täydellinen ja maisemat vailla vertaa.

Seuraaviin asioihin olen itse, henkilökohtaisesti kiinnittänyt huomiota ja mielipiteeni voivat erota muiden mielipiteistä. Nämä asiat Fuengirolassa ovat yllättäneet:

Siisteys. Kaupunki pidetään hyvin siistinä. Roskat kerätään sekä kaikki kadut pestään joka yö. Puistoista, piha-alueista ja istutuksista pidetään huolta.



Espanjalaisten rento asenne. Ehkä välillä vähän liiankin rento. Kenellekään ei ole kiire mihinkään, eivätkä aikataulut ole niin tarkkoja. Suomalaisena järjestelmällisenä ja jämptinä ihmisenä tähän on ollut ehkä hieman vaikea tottua. Toisaalta olen oppinut rentoutumaan ja oppinut antamaan asioiden tapahtua myös omalla painollaan. Turhasta ei kannata murehtia, kaikki järjestyy.

Espanjalaiset. Ihmiset ovat yleensä avoimia, ystävällisiä ja auttavaisia. Siis kaikkea muuta kun sulkeutuneita suomalaisia. He ovat iloisia ja ylpeitä kulttuuristaan. Jos tapahtumia järjestetään, he osallistuvat. Kun hyvä musiikki soi, ihmiset tanssivat. Tästä tulisi meidän suomalaistenkin ottaa mallia!

Huono työllisyystilanne. Noin puolet nuorista on työttömiä. Luku on surullisen suuri. Monet suomalaiset yritykset ovat ulkoistaneet toimintansa tänne, joten suomalaista työvoimaa kuitenkin aina tarvitaan. Täällä olen oppinut oikein erityisesti arvostamaan hyvää työtilannettani Suomessa, sekä työharjoittelupaikkaani täällä päässä. Olkaa oikeasti kiitollisia työpaikoistanne ja tehkää kaikkenne ansaitaksenne ne. Kaikkialla tilanne ei ole yhtä hyvä kuin Suomessa.

Koirat. Koiria hylätään ja kohdellaan valitettavan huonosti. Onneksi on ihmisiä, jotka koiria sitten pelastavat ja antavat niille hyvän elämän. Kaupungilla kun kuljet rakkaan koirasi kanssa, ihmiset eivät välttämättä tule silittämään koiraasi niin kuin Suomessa, vaan pelokkaasti säpsähtävät ja kiertävät koirat kaukaa. Outoa.

Torakat. Jep.

Naiset - miehet. Espanjalaiset naiset ovat tyylikkäitä ja miehet eivätkä pelkää näyttää pitävänsä.

Kahvi. Maistuu yleensä palaneelle kuravedelle. :D Jos tilaat kahvin mustana, katsoo tarjoilija sinua hämmentyneenä ja kysyy oletko tosissasi. Täällä vain kerta kaikkiaan kuuluu hukuttaa kahvi sokeriin ja maitoon, jotta kitkeryys taittuu. Ainoa asia, jota minulla on Suomesta ikävä: Juhlamokka!

Kuumuus. Tämän vuoden heinäkuu oli historiallisesti kuumin koskaan. Noina aikoina täällä (varjossa +43C) jo aamulla hampaita pestessä tulee hiki. Treenin saat kun kävelet töihin. Salilla taas tuntuu kun olisit saunassa! Jos et omista ilmastointilaitetta, öisin on oltava 3 tuuletinta puhaltamassa, jotta ei tarvitse nukkua märissä lakanoissa. Vettä tulee juotua 5 litraa päivässä, eikä ole nälkä samalla tavalla. Toisaalta, en valita. (vertaa Suomi)

Ruoka. Valikoima on laaja ja ruoka edullista. Ulkona syödessä tarjolla on edullisesti kaikkea perinteisestä espanjalaisesta kotiruuasta gourmet -ruokiin. Kaupat vannovat tuoreen tavaran nimeen, joten pakasteita ei siis ole saatavilla samalla tavalla kuin Suomessa. Erittäin edullisia hedelmiä syö mieluusti rasvaisten herkkujen ja erikoisten makeisten sijaan.


Matkailu avartaa aina ja tämäkin paikka on nähtävä omin silmin! Jos siis et ole aikaisemmin täällä käynyt, suosittelen lämpimästi varailemaan lentoja. Aurinkorannikko odottaa sinua!

Jos haluat nähdä Fuengirolaa kuvina, löytää Instagramista Pinklinkin nimellä Pinklink_SL.



Aurinkoisin terveisin,

Henna Harala,
markkinointiharjoittelija