Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espanjaan. Espanja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espanjaan. Espanja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. helmikuuta 2017

Matka Marokkoon!

Hei kaikki!

Kun miettii Espanjassa asumisen hyviä puolia, on yksi ehdoton vahvuus sen sijainti Euroopassa. Espanjasta on halpa lentää moniin Euroopan maihin tai jopa Afrikkaan. Teimmekin päiväreissun Afrikan puolelle Marokkoon Tangeriin, tosin maateitse ja lautalla. Näitä reissuja saa valmiiksi pakeitoituna kätevästi ostettua Fuengirolasta esimerkiksi Centro Finlandiasta.



Matka alkoi aamutuimaan noutopisteeltä, jotka sijaitsivat kätevästi Paseo Maritimon varrella. Bussilla saimme taittaa matkaa Espanjan eteläkärkeen muutaman tunnin verran ja siitä lautalla noin tunnin verran tuon kapean salmen  yli Afrikan mantereelle. Huikea fiilis jo satamaan tullessa, kun näet toiselle mantereelle. Ja vielä Afrikkaan!



Saapuessa Marokon puolelle, näkyy satamasta jo hieman erilaista arkkitehtuuria verrattuna Espanjaan. Matkasimme linja-autolla keskustan läpi ylös vuorelle, jossa oli pieni ”kamelipaussi”. Halukkaat pääsivät muutaman euron maksusta kameleiden kyytiin.



Tästä matka jatkui keskusta-alueelle, jossa oli pieniä kauppoja ja kapeita kujia. Menimme syömään aivan upeaan autenttiseen ravintolaan (ruoka sisältyi matkaan), jossa meille esitettiin napatanssia ja musiikkia. Ruoka oli hyvää ja tunnelma katossa!



Ruoan jälkeen lähdimme ostoksille. Pettymykseksi, jouduimme aluksi menemään tämmöiseen sopimus ”saippuakauppaan”, jossa tuhraantui omasta mielestäni liian paljon varsinaista shoppailuaikaa. Lopuksi kerkesimme hieman kiertelemään pikku kojuja ja ostelemaan edullisia tuliaisia. Maissa olimme yhteensä vain noin 4 tuntia.

Voin lämpimästi suositella tätä reissua ensi reissuksi Marokkoon!


PLUSSAT:                                             MIINUKSET:
+ edullinen                                           - lyhyt aika
+ opastettu                                          - sopimus ”saippukauppaan” vienti
+ turvallinen                                         - vähän mahdollisuus ostoksille
+ ruoka ja ravintola



Terkuin Jenni
Markkinointi- ja rekrytointivastaava

Hae meille töihin!

rekry@118finder.fi
p.+34-692176636




torstai 15. joulukuuta 2016

Pikkujoulut!

Tilipitappi!

Vietimme yrityksemme kanssa pikkujouluja viime lauantaina! Tapahtumapaikaksi valikoitui suomalainen ravintola Witi ja ruokalajina toimi perinteinen kotimainen jouluruoka.

Saavuimme paikalle sankoin joukoin ja tunnelma oli katossa. Ravintola oli kotoisen jouluisasti koristeltu ja ruoka vallan maittavaa. Aloitimme illallisen punaviini glögeillä jota seurasi pääruoka alkusalaatteineen. Jälkiruuaksi saimme herkullista luumumoussea, joka kuuluu yhtiin lemppareiheni.



Työntekijämme Mikko halusi illan edestessä esiintyä meille saksofoninsa kanssa, sillä hän on ammattimuusikko. Kiitos Mikolle loistavasta esiintymisestä!


Kun mahat olivat täpösen täynnä, suuntasi osa porukasta kotiin sulattelemaan joulupöydän antimia, kun taas osa jäi jatkamaan iltaa viinilasillisten merkeissä. Vietimme oikein mukavan, nauruntäyteisen ja herkullisen illan huippu työntekijöidemme kanssa! Kiitos kaikille!



Terkuin Jenni
Markkinointiviestintäharjoittelija

Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636




keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Taloushallinnon harjoittelija Elli

Buenos dias!


Pinklinkin toimistolla

Täällä kirjoittelee Elli, 17-vuotias talous- ja toimistopalveluiden osaamisalan merkonomiopiskelija. Suoritan tällä hetkellä asiakaspalvelun tutkinnon osan kahdeksan viikon mittaista työssäoppimisjaksoa Pinklinkillä Espanjassa. Viiimeisiä päiviä viedään, ja paluuni Suomeen häämöttää jo aivan kulman takana. 

Opiskelen Valkeakosken ammatti- ja aikuisopistossa. Kun koulussa kerrottiin mahdollisuudesta suorittaa työssäoppimisjakso ulkomailla kiinnostuin heti. Ryhdyin tuumasta toimeen, eli etsimään työssäoppimispaikkaa. Googlettamisen ja muutaman tutun kokemusten perusteella päätin hakea työssäoppimispaikkaa Espanjasta Pinklinkiltä.


Olen saanut tehdä monipuolisia tehtäviä työssäoppimisjaksoni aikana Pinklinkillä. Normaalisti aloitan päiväni tekemällä taloushallinnon tehtäviä. Iltapäivästä puolestaan siirryn asiakaspalvelutehtäviin Movitelen puolelle.


Movitelellä
Taloushallinnon askareet ovat pitäneet sisällään kirjanpitoon, laskutukseen ja reskontrien hoitoon liittyviä tehtäviä. Olen päässyt esimerkiksi kirjaamaan kauppoja ja lähettämään maksumuistutuksia. Taloushallinnon tehtävien tekeminen on vaatinut tarkkaavaisuutta sekä kokemusta erilaisten ohjelmien käytöstä.


Movitelen puolella olen avannut asiakkaille uusia liittymiä, ja ladannut heille lisää puheaikaa tai internettiä. Lisäksi olen auttanut asiakkaita puhelimien ja tablettien ongelmien kanssa. Olen myös asentanut tietokoneita. Asiakaspalvelutehtävät ovat vaatineet reipasta asennetta, kielitaitoa ja ymmärtäväisyyttä.




Eläinpuistossa



Työkaverin kanssa vapaa-aikana

Vapaa-ajalla olen käynyt kuntosalilla ja kierrellyt ympäri ämpäri eri paikkoja. Täällä on paljon nähtävää ja aina keksii jotain tekemistä!


Rantakatu
Prison Island

Olen viihtynyt Espanjassa todella hyvin niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Kaikki ihmiset ovat täällä äärettömän ystävällisiä ja iloisia. Pinklinkillä on ollut mukavaa töissä, mukavien työtehtävien, työkavereiden ja asiakkaiden ansiosta. Aika on kulunut toooooodella nopeasti ja ihan harmittaa, että lähtöni takaisin Suomeen lähenee lähemistään. Viihtyisin täällä vallan mainiosti pidemmänkin aikaa!

Ihana ranta!

On ollut hienoa, että olen saanut näin nuorena mahdollisuuden lähteä maailmalle ja samalla edetä opinnoissa. Kokemus on ollut mahtava ja ennen kaikkea äärimmäisen opettavainen. Varmasti jään kaipaamaan tätä paikkaa!

Herkullisia churroja

<3: Elli




Hae meille töihin!

rekry@pinklink.fi
p.+34-692176636