Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Pinklinkin kautta urheilukaupassa työharjoittelussa

Hei, olen Kaarlo ja opiskelen kv-merkonomiksi. Olen tällä hetkellä työssäppimassa Espanjassa Fitwear nimisessä urheilukaupassa.Olen asunut Espanjassa nytten pari viikkoa.


Miksi valitsin Espanjan?
Alunperin olin menossa työssäoppimaan Suomeen, mutta vuotta vanhemmat opiskelijat tulivat kertomaan heidän työssäopistaan Espanjassa ja kiinnostuin heti. Mahdollisuus päästä tutustumaan uuteen kulttuuriin ja käyttämään englannin kieltä kiinnostivat minua erityisesti.

Miten päädyin Fitwearille?
Yksi vanhempi opiskelija oli ollut Pinklinkillä työssäoppimassa. Päätin laittaa sähköpostia Pinklinkin rekryyn. Olen ollut aikaisemmin urheilukaupassa työssäoppimassa, ja sain Pinklinkin rekryltä todella nopean vastauksen jossa kerrottiin, että heillä on myös urheilukauppa. Kerroin olevani kiinnostunut ja seuraavana päivänä oli puhelimen välityksellä haastattelu, jonka jälkeen sain paikan.

Espanjassa asuminen on todella edullista ja vuokra-asuntoja on helppo löytää. Kulttuuri on aivan uskomanton, ihmiset ovat avuliaita ja ystävällisiä. Historia on rikasta ja tekemistä riittää varmasti kaikille.

Töitä olen tehnyt nytten viikon verran. Työt ovat monipuolisia, mukavia ja niitä varmasti riittää. Työilmapiiri on aivan huippuluokkaa täällä päässä, joka lisää työ motivaatiota huomattavasti. Mahdollisuuden tullen suosittelen lämpimästi lähtemään työssäoppimaan tai töihin Pinklinkille.


-Kaarlo

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Työharjoittelu Movitelellä

Moikka!

Olen Lasse Hakala ja toimin täällä Pinklinkillä, Movitelen puolella harjoittelijana 2kk ajan.
Koulutukseni on markkinointi ja myynti, joten koulussa harjoittelemme perus kylmistä soitoista englannin kielisiin tuonti- ja vientiasiakirjoihin. Olen ollut Espanjassa nyt vähän yli viikon ja olen todella yllättynyt yhteishenkeen ja työilmapiiriin Suomeen verrattuna. Varauduin tänne lähtiessäni kauluspaidalla ja hienoilla työvaatteilla, kunnes saavuin paikalle, jossa ilmeni että, vaatetuksella ei ollut niin väliä, vaan palvelulla, jota asiakas saa.



Minua pyydettiin perustelemaan miksi valitsin juuri Espanjan kohteeksi työssäopille ja mitkä ovat odotukseni tälle 2kk ajan jaksolle?

Haluan opetella keskustelemaan sujuvasti vieraalla kielellä eli tässä tapauksessa espanjan kielellä. Itse espanjan kieli ei ole niin vaikea, mutta sen oppiminen näin lyhyessä ajassa voi tuottaa hankaluuksia, mutta aina voi tulla takaisin ja kielikursseja varmasti järjestetään. Perus yritykseeni liittyviä sanoja osaan ja myös espanjan kielen perusteet, joilla jokainen ihminen voi täällä pärjätä esim. itse kaupassa asioidessa. Haluan kehittää myyntitaitojani, ei vain asiakaspalvelun kautta, mutta myös keskustelemalla asiakkaan kanssa, joka on eri kulttuurista ja maasta, joka itse asiassa tekee keskusteluista erittäin mielenkiintoisia. Juttutuokio voi kestää 2minuutista jopa 45 minuuttiin, jos kohdalle osuu englannin tai minun tapauksessani tanskalainen tai suomalainen asiakas, koska ihmiset ovat usein kiinnostuneita mitä juuri suomalainen tekee asiakaspalvelutehtävissä eikä puhelinmyynnissä, joka usein saa pienen naurahduksen aikaan.

Valitsin Espanjan kohteeksi, koska ajattelin, että haluan kokea asua 2kk jatkuvassa lämmössä ja todeta lopulta onko tämä minun juttuni vai olenko enemmänkin ”keskilämmön” ystävä. Olen kuullut hyvää Espanjasta ja sen mahdollisuuksista, lämmöstä, ihmisten hyväntuulisuudesta ja ylipäätään elämän asenteesta, joka minua houkutti eniten tänne lähtemisessä.

Miksi juuri Pinklink?

Sanni, entinen harjoittelija täällä, joka tuli takaisin Suomeen joulukuussa kertoi, että Pinklinkille haetaan työntekijöitä. Mietin hetken vielä,että jäänkö Suomeen vai otanko mahdollisuuden lähteä kokemaan jotain uutta. Jokin minussa vaan sanoi, että ”Lasse sun on pakko testata tää” ja niin päädyin ottamaan yhteyttä Kristaan. Olin aluksi lähtemässä yhden kaverin kanssa, kunnes hänelle tuli ongelma rahan kanssa ja siinä vaiheessa Joona ja Kaarlo hyppäsivät samaan veneeseen ja hakivat myös tänne. Movitele itsessään kuulosti Kristan sanojen mukaan erittäin mukavalta ja työntouhuiselta liikkeeltä ja niin se onkin. Espanjan kieli olisi erittäin kova sana, joka lisäisi töitä ja asiakaspalvelutilanteita entisestään.


Ajattelin nyt kirjoittaa tälläisen aloitusblogikirjoituksen, päivittelen tätä jakson varrella.

-Lasse

torstai 8. tammikuuta 2015

Harkkarin matkassa

Hei kaikki, olen Joona, olin esimiesharjoittelijana Pinklinkillä viime kesänä. Menin lupaamaan Kristalle, että kirjottelen pientä juttua viikon lomastani ollessani harjoittelussa Pinklinkillä. Kirjoittelen sitä vasta nyt täältä Suomesta, noin 2 kk myöhässä, syyksi laitan erittäin hektisen aikatauluni ja rankan opiskelijaelämän. Mutta olenhan erittäin ahkera työntekijä, että kirjoittelen blogia vaikka en ole enää työsuhteessa….

Kaikki alkoi siitä, kun olin ahkerasti ja tunnollisesti tehnyt töitä sen nelisen kuukautta ja menin kyselemään toimistopääliköltämme Petriltä, että miten ois jos pitäisin viikon pituisen loman tuossa syys- ja lokakuun vaihteessa. Hän mietti vähän, että mitenkähän toimisto pyörisi ilman minua, mutta sain kuitenkin myöntävän vastauksen.  Siitä alkoi sitten matkasuunitelman suunnittelu. Eli menin nettiin ja avasin skyscanner –sivuston, laitoin lähtöpaikaksi Malagan ja määränpääksi ”todos los paises”, eli kaikki maat. Huomasin, että lentäminen täällä on erittäin halpaa. Alun perin oli tarkoitus, että kiertäisin vähän Espanjaa, mutta suunnittelu lähti hieman käsistä ja matkareitiksi tuli Malaga-Lissabon-Marseille-Madrid-Malaga (Fuengirola). Eli huomasin alussa, että onpa halpoja lentoja Lissaboniin ja katsoin mielenkiinnolla, että Lissabonista olisi halpoja lentoja myös Marseilleen ja niin edelleen. Madridista Malagaan en ostanut lentoja kun tiesin bussien kulkevan hyvin sieltä tänne Andaluciaan.

Reissuni oli tehty mahdollisimman pienellä budjetilla ja onnistuin siinä mielestäni todella hyvin, kiitos halpalentoyhtiöille ja hostelleille. Lentojen hinnat eivät olleet päätä huimaavia: Malaga – Lissabon n. 75€, Lissabon – Marseille n. 41€, Marseille – Madrid n. 26€ ja bussi Madrid – Fuengirola n.25€. Matkustin siis pelkästään käsimatkatavaroiden kanssa, joten laukusta minun ei tarvinnut maksaa mitään. Hostelleiksi valitsin myös kaikkein halvimmat, jotka olivat kohteiden keskustoissa. Matkojen ja viikon majoittumisen hinnaksi tuli yhteensä n. 300€ euroa, mielestäni todella vähän suhteessa siihen miten paljon kerkesin matkalla nähdä.

Lento lissaboniin lähti sunnuntaina 7.30 aamulla, joten menin yöksi Malagan lentokentälle, ”nukuin” yöni Burger Kingin sohvalla. Loppujen lopuksi olisin kerennyt aamulla, mutta en halunnut ottaa riskiä. Olin Lissabonissa paikallista aikaa n. 8.00. Hostelliin kirjautuminen vasta klo. 14.00, joten päätin ensiksi käydä vilkasemassa Sporting Lissabonin stadionin (paikallinen jalkapalloseura), otin taksin ja matkan stadikalle. Kävi ilmi, että taksikuski oli Benfigan kannattaja ja hänen naamastaan sen näkyi kun sanoin minne mennä. Perillä hän huonolla englannilla haukkui paikan ja kehotti käymään siellä oikeessa paikassa.. J Kierreltyäni tarpeeksi stadionin ympäristössä menin läheiselle metroasemalla ja ostin kahen päivän metrokortin (toisena päivänä älysin vasta, että se toimii myös ratikkoihin ja busseihin).

Hostellini sijaitsi ihan Lissabonin ytimessä, se oli kiva, kodikas ryhmämajoitus, jossa oli paljon nuoria. Tuli mieleen opiskelija-asuntola. Lähdin kevyemmällä varustuksella jatkamaan matkaani ilman mitään erityistä suunitelmaa. Lissabon on kaupunkina hieno, mutta hieman ränsistynyt, lisäksi jos menette, elkää olko yhtä tyhmiä kuin minä ensimmäisenä päivänä ja kulette kaikkialle jalan. Lissabon on aika epätasaista seutua eli mäkiä löytyy… Julkinen liikenne toimii siellä tosi hyvin ja sitä kannattaa hyödyntää, toisena päivänä istuin vain ratikoiden kyydissä ja katselin paikkoja.


Lissabon oli täynnä turisteja, ja tiistaina pelattava mestareidenliiga peli Sporting CP – Chelsea näkyi katukuvassa brittituristeina. Lisäksi Lissabonissa on kaksi erittäin hienoa siltaa ja iso akvaariosydemi, ocenarioksikin kutsuttu laitos, jossa suosittelen käymään. Muutenkin tykkäsin Lissabonista paljon.




Kala
Pitkä silta 
Vielä pidempi silta (n.17km)
Matkani jatkui tiistaina Marseilleen. Matkaa suunnitellessa olin tyhmä enkä ottanut huomioon, että tiistaina Lissabonissa olisi pelattu mestarienliigajalkapalloa ja minulla olisi ollut mahdollisuus ostaa lippu siihen nähdessäni miten lyhyt kyseisen pelin lippujono oli. Mutta nyt meni näin… Marseilleen saavuin klo. 16.00, ensivaikutelma paikasta oli huono, syy siihen oli vesisade ja se kun kuljetus lentokentältä keskustaan meni Marseillen lähiöiden läpi ja ne näyttivät aikamoisen rajuilta paikoilta. Sade teki itseasiassa palveluksen ja sain tarvittavan lepoillan.


Uusi selkeä päivä näytti taas miten Marseillen hohdokkuuden ja loppujen lopuksi Marseille oli se paikka mistä pidin eniten. Tietenkin Espanjan hintoihin tottuneena Ranska oli kallis maa, pintti satamapubissa 5€, meinasin pyörtyä… Marseille vaikutti muutenkin paikalta missä voisin viettää aikaa pidempäänkin, näistä kolmesta paras. Täälläkin otin metrokortin pariksi päiväksi, jolla reissailin ympäriämpäri kylää.

Eka päivänä kävin Notre-Dame-de-la-Garde –kirkolla josta näki koko Marseillen, lisäksi kävin Calanque –risteilyllä. Wikipedia sanoo seuraavaa niistä ” Yli 500 m korkeat valkoiset kalliorotkot päätyvät äkkijyrkästi mereen muodostaen merenlahtia, joihin voi tutustua parhaiten veneellä.” En olisi muuten älynyt käydä, mutta Suomessa minun kämppiksenä ollut ranskalainen kaverini suositteli niitä. Kyllä kannatti käydä, aika huikeat näkymät oli, ainut huono puoli reissulla oli, että paloin naamasta vähän. Toinen päivä meni kierrellessä kaupunkia kävellen ja julkisilla. Suosittelen ehdottomasti bussireittiä 83, se kiertää rannikkoa pitkin, josta on aivan henkeäsalpaavat näkymät ja reitti on muutenkin mielenkiintoinen.

Torstai iltana lähdin lentokentälle yöksi, koska lentoni lähtee perjantaiaamuna klo.6.20. Tällöin tapahtui ensimmäinen ja ainut ”mutka” matkaani, kylläkin kovin pieni. Joku nuorehkomies tuli pyytämään minulta rahaa, hän puhui selkeää englantia jne.. en jaksanut kuunnella ja annoin taskussani olleita euroja.. No ei siinä mitään, mutta mennessäni linja-autoon huomasin, että minulla olisi ollut tasaraha, jos en olisi antanut kolikoita. Eikä bussikuski hyväksynyt 50€ seteliä ja jotain se selitteli ranskaksi että mene automaatille. Oletin, että piti siis käydä ostamassa lippu jostain, niin kuin Marseilleen tullessani. Kävin kaikki mahdolliset paikat läpi enkä löytänyt mitään.. Alkoi iskeä pieni hätä. J Mutta onneksi älysin käydä mäkkärin kassatytöltä kysymässä, että vaihtaisiko rahaa pienemmäksi.. No se ihanuus vaihtoi, ehkä säälittävä olemukseni ja epätoivoinen hymyni auttoivat, kun ei niin innokkaasti sitä rahaa olisi vaihtanut. No pääsimpä lentokentälle ajoissa..








Madridissa olin aamulla klo.8.00 ja se aamu oli ehkä kauheimpia pitkiin aikoihin, koska olin aika väsynyt kun lentokenttä ei oo kaikista parhain paikka nukkumiseen ja lentokin ei ollut pitkä että siinäkään tullu kuin pilkittyä. En muista siltä lennolta oikeestaan mitään muuta kun sen kun heräsin säikähtäen, kun  tömähdimme tavallista rajummin laskeutuessa Madridiin.

 Paluu takaisin Espanjaan tuntui kuin olisi palannut kotiin, nyt saisin asiani edes jotenkin sanottua jos vastapuoli ei osaa englantia. Madridissa alkoi huomaamaan matkaväsymystä, enää kiertely ei niin kiinnostanut, ei kuvien ottaminen enää kiinnostanu.. Perjantai meni kierrellessä lähialueita, aika iso paikka tämmöselle peräkylän savolaiselle ja lisäksi otin vahingossa pitkät päikkärit. Lauantaiksi olin sopinut espanjalaisen kaverini kanssa reffit, hän näytti minulle paikkoja ja kävimme parilla Mahoulla.. Illaksi hän kutsui minut juhlimaan hänen kaverinsa synttäreitä. Joten lauantai-ilta meni madridilaisella klubilla. Ihan kiva paikka, mutta ei istumapaikkoja ja erittäin kallista (Suomihinnat). Tähän löysin kuitenkin ratkaisun, kun olin kaverin seurana ulkona kun hän oli hengittelemässä raitista ilmaa filtterin läpi; ulkona aasialaisen näköinen hienomies myi kylmää Mahouta 1€ kappalehintaan… J
Sunnutai meni väsyneesti, mutta kiertelin metrolla kuitenkin yllättävän paljon. Hyppäsin siis metroon ja jäin jollain random alueella pois ja pyörin siellä ja kohti seuraavaa paikkaa.. Lisääksi löysin avoimen wifin jostain pieneltä kujalta, jossa sitten istuin kolmisen varttia…

Iltapäivällä oli lähtö takaisin Fuengirolaan. Otin bussin, joka oli aivan loistava, jos vertaa Suomen busseihin. Nahkapenkit, joissa löyty jalkatilaa minun kokoisellekin lipputangolle, lisäksi wifi oli kiva lisä ja kaksi leffaa matkalla. Olin Fugessa yhen maissa yöllä ja seuraavana aamuna tasan klo. 8.00 töissä virkeänä niin kuin yleensäkin.



Reissu oli kokonaisuudessaan onnistunut, erittäin rankka kylläkin, koska tyhmänä ihmisenä kävelen turhia matkoja enkä käytä julkisia… Matkaani helpotti etukäteen hommattu karttaohjelma johon olin ladannu kyseisten paikkojen kartat etukäteen, säästin aikaa aika paljon. Lisäksi pidin hostelleista todella paljon; Lissabonissa kävin viettämässä iltaa puolalaisen, brasilialaisen ja kahden suomalaisen kanssa, lisäksi Madridissa lauantai iltana eräs brittiporukka kysyi minua seuraansa, kun istuin yksinäni netin syövereissä. Olisin lähtenyt, mutta oli jo suunitelmia lauantaille.

Jälkeenpäin mietittynä tuli ajateltua, että mitä jos esimerkiksi joku lento olisi peruttu.. En hirveesti sellaisia ajatellut ennen matkaa, kun en jaksa ressailla sellaisista. Mutta todellakin suosittelen tämän tyyppisiä reissuiluja kaikille, ja yksin matkustaminen on loppujen lopuksi aika palkitsevaa, ei oo ainakaan kukaan hidastamassa matkaa, saa ite päättää tekemiset ja tutustuu uusiin ihmisiin helpommin kun ei oo sitä tukee ja turvaa siinä vierellä.

Olipa mukava muistella samalla huikeita aikoja Espanjassa ja Pinklinkillä. Ilman tätä harjoittelua olisi tämäkin reissu jäänyt tekemättä. Eli suosittelen kaikille lähtemään harjoitteluun/töihin ulkomaille, se avartaa mieltä ja samalla voit tehdä vaikka minkämoisia seikkailuja ja kokea unohtumattomia kokemuksia. Minä ainakin koin, tämä reissu oli yksi (pieni) osa niistä huikeista lukuisistä reissuista, mitä  tein muiden harkkareiden kanssa, ja erilaisista kokemuksista mitä puolisen vuotta Espanjassa minulle tarjosi.

Terveisiä toimistolle ja muutenkin sinne Espanjaan täältä susirajalta.

-Joona